tiistai 19. heinäkuuta 2011

Slow down, Take it easy, Just relax...


Eilisen paniikinomaisen painonseurannan ja stressaamisen jälkeen seesteisempänä...

Olen siis tehnyt uusia oivalluksia, joita pyrin nyt saattamaan käytäntöön ja muistuttamaan itselleni silloin kun paniikki taas valtaa alaa...

Ensinnäkin...stressi on uskoakseni myös aika omiaan pitämään painoa yllä, joten nyt pyrin rentoutumaan, laitan sen vaa ´an päiväksi piiloon ja lakkaan murehtimasta. Tajusin myös eilen, että vatsani toiminta on ainakin toistaiseksi parantunut ja krampit ovat pysyneet täysin poissa. Liekö tämä kaurapuuron, kuitulisän ja liikunnan seurauksena. 
Jos näin, niin olkoon kaksi kiloa lisää painossa, kokonaisolotilan paraneminen on paljon tärkeämpi asia suuremmassa mittakaavassa ajateltuna! 

Vaihdoin muuten Vi-Siblin kuitulisän pelkkään Fiber Huskiin (psyllium), sillä siinä ei ole lainkaan sokeria ja on muuten ymmärtääkseni samaa ainetta. Sitä laitan yhden teelusikallisen desilitraan vettä aamuisin ja juon heti pois ennen kuin ehtii kökkööntymään.

Eilisestä vielä mainitakseni, niin menin tosiaan kaupungille metsästämään koulunsa alottavalle kummitytölleni synttärilahjaksi herätyskelloa. Hänen syntymäpäiviään juhlistetaan perjantaina. Luulin, että herärin osto olisi ihan Piece of Cake, kultasepänliikkeeseen ja ulos...Mutta ei se sitten ihan niin mennytkään, I´m afraid. Kävin läpi kaikki keskustassa sijaitsevat liikkeet mitä keksin...äkkiä laskettuna niitä oli seitsemän. Ja kaikissa sain kuulla saman virren: "Ei meillä valitettavasti ole muita kun tuo Muumi-kello"...Ja se kyseinen muumi oli oikeasti aivan hirveä...muovinen kellastuneenvalkoinen istuvaltaan jököttävä otus jonka vatsassa oli kello...ei tyttömäinen, eikä kaunis.  
Mä olin jo luovuttaa ja meinasin alkaa soitteleen rakkaalle ystävälleni, joka on kummityttöni äiti, että mites olisi rannekello kerätyskellon sijaan...Päätin pistäytyä kurkkaamassa Anttilassa, olisiko niillä mitään kelloja. Sinne mennessäni huomasin sattumalta tien toisellapuolella uuden koruliikkeen, jonka olemassaolosta en edes tiennyt. No, sinne siis vielä kurkkaamaan. Ja onneksi menin! Ensimmäinen liike mikä ei tyrkyttänyt sitä samaa aneemista muumia. Oli kyllä muumikello, mutta erilainen. Tässä muumikuva oli vain taustalla ja itse kelloa löytyi vielä eri väreissäkin. Mutta se ei vastannut kuitenkaan mielikuvaani pienen tytön ensimmäsestä herätyskellosta. 
Hyllyllä komeileva melko iskokokoinen Hello Kitty kyllä vastasi. Voi miten sievä ja varmasti pienen tytön unelma! Herätysääni nyt olisi voinut olla hieman toisenlainen...pimpeli-pompelin välissä se kujersi "Good Morning" (otetaan se vaikka kielikylpynä sitten!) ja kisun kädessä olevassa taikasauvassa vilkkui valo. Jees jees, kisu lähti mun mukaan alta aika yksikön! Harmi että meni jo pakettiin ennen kuin sain hänestä kuvaa.

Uuden blogiystäväni Marikan innoittamana aloin muutama päivä sitten haaveilla taas kutomisesta. Mä olen teinistä asti tykännyt kutoa. Ompelemisessa olen valitettavasti ihan sukka. Ja sukasta puheenollen, en edelleenkään osaa valitettavasti kutoa kantapäätä, muuten tekisin sukkia innosta puhkuen. Näitä innostuksia mulla tulee ja menee ajoittain. Viimeisin oli varmaan toissatalvena, kun tein urakalla pipoja ja kaulaliinoja (ja yritin taas niitä pirun sukkia...tuloksetta!) Joistain mun tekeleistä tulee valmiita...toiset taas jää kesken...Mutta olen tullut itseni kanssa siihen tulokseen, että tärkeintä on tekeminen silloin kun se huvittaa, ei se lopputulos. 

Mä marssin tosiaan sieltä kellokaupasta sitten Anttilaan lankaosastolle...Ja lähdin pian kotiin uusien puikkojen, lankojen ja uuden Novitan lehden kanssa. Tai itse asiassa, jouduin kyllä pistäytymään sokkarilla hakemassa lisää sitä lankaa ja 4, sekä 4 1/2 puikot...ne oli Anttilasta loppu...Taitaa joku muukin olla innostunut samasta langasta! No, siellä Sokkarilla vasta ihania lankoja olikin....Voi kuka opettaisi mulle kantapään???!!!!

 

No joo, mutta eilen jo vähän pääsin aloittelemaan....ja tämän kirjoitettuani jatkan. Olkoon tämä yksi tie rentoutumiseen...Carolina Wallin Pereziä taas soimaan ja kutimet esiin....




Mä kävin muuten taas aamulla herättyäni sen 9km lenkin... 
ja tällä kertaa juoksinkin jonkin verran, joten kokonaisaikani nopeutui kymmenellä minuutilla. Lenkin jälkeen raikkaaseen suihkuun ja puuro-marja-aamiaiselle. 


Kotimatkalla kävin taas lähikaupassa hakemassa Vichyä ja tarttuipa matkaani jätskipuikkokin...pientä hemmottelua. Äsken tein pikasiivouksen keittiössä, keitin päiväkahvit ja herkuttelin...



                  Hyvä olo!


Niin, ja loppuun vielä, Tervetuloa lukijaksi Hanna!



5 kommenttia:

  1. Neulominen on loistava tapa rentoutua! Paitsi jos joutuu kiroamaan niiden kantapäiden kanssa. Mä olen onnistunut neulomaan sukkia ihan kantapäitä myöten, mutta aina se vaihe on niin inhottava. Sormiin sattuu ja kirosanat lentää. Toni mulle joskus nauroi, että näyttää hiukan sekopäiseltä touhulta. :D

    Sulla on hyvä asenne nyt! Kyllä se siitä. Joskus paniikki iskee ja sillon ei välttämättä ajattele niin järkevästi. Me ollaan naisia, se kuuluu luonteeseen. ;)

    Mä vedin äsken puolivahingossa kokonaisen levyn Maraboun 70% minttusuklaata. Höhhis. Toisaalta, mulla oli niin kammottava suklaahimo, että tuli kyllä tarpeeseen. Ne menkat nimittäin alko ja jostain syystä sillon on mielenlujuus aika vähissä noiden herkkujen suhteen.

    VastaaPoista
  2. Täänks Maria,
    Joo, musta tuntuu nyt ihan hyvältä...koitan takertua tähän tunteeseen kynsin hampain :)
    Ihan huumassa taas kutomisesta...paitsi että just jouduin heti purkaan 8 kerrosta, kun olin heti alkuun mennyt ihan metikköön kun eilen sillä suurella innolla oli kauhea kiire päästä vaan alottaan :)
    Äläkä yhtään tunne huonoa omaatuntoa tuon suklaalevyn suhteen...Mä ajattelen aina tossa kohtaa, että parempi 70% suklaa sillointällöin, kun sipsipussi usein! Ja hei, sitä sanotaan, että kun 70% alkaa mennä liian vauhdikkaasti alas, on aika siirtyä 86%:n. Pitänee kyllä paikkaansa, uskoisin! Mutta hei, menkkoihin vedoten voi syödä just mitä huvittaa :D

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia tervetulotoivotuksista! <3 Ja Marikan kanssa olen niin samaa mieltä. Joskus paniikissa kaikki näyttää niin paljon sekavammalta, kuin pitäisi. Onneksi se selkeys sieltä vaan tulee, kun saa vähän perspektiiviä.

    Stressi sotkee niin monia asioita ihmisten terveyden osalta, että toivoisin tämän "näkymättömän uhkan" saavan enemmän ansaitsemaansa huomiota. Kaikki mikä rentouttaa on plussaa ja kutominen kyllä hieno harrastus!

    VastaaPoista
  4. Totta, tärkeintä on se tekeminen, ei lopputulos :) Kyllä kutominen on rentouttavaa ja mukavaa hommaa.

    Olisiko jossain sinun lähistöllä Martta-järjestön toimipistettä tms? Martoilla on pilvin pimein kutojia, jotka innolla opettaisivat sinulle sen kantapään kutomisen. Täällä Oulussa on tainneet Martat joskus pitää jopa sukka-kurssejakin :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos tuosta Martta-vinkistä Marika. Täytyykin ottaa selvää :) Voi miten ihanaa olisikin saada pikaopetus aiheeseen niin pääsis tekeen talveksi herkullisia sukkia :D Mä näen jo silmissäni mitä haluaisin tehdä, vain kyvyt puuttuvat!

    VastaaPoista

Mukavaa kun pistäydyit kommetoimassa. Kiitos jo etukäteen ja tulehan toistekin!