Aion ehdottomasti linnoittautua tv:n ääreen tunniksi ja fiilistellä kyseisen ohjelman parissa ja suosittelen teitäkin kurkistamaan edes puolella silmällä.
Varmaan olen useasti maininnutkin, mutta asuessani englannissa tanssin muutaman vuoden aktiivisesti salsaa ja koko se tanssikulttuuri mahtavine ihmisineen ja rytmeineen vei minut aivan totaalisesti mukanaan. Tutustuin harrastuksen alkuvaiheessa kuuteen eri ikäiseen naiseen naapurustostani, joiden kanssa ajoimme useita kertoja viikossa 1,5h suuntaansa Lontooseen tanssiaksemme muutaman tunnin ja sitten takaisin kotiin. Muutama tunti yöunta päälle ja duuniin. Hektistä mutta niin ihanaa...elin ja hengitin salsaa. Matkustelimme pisin englantia erilaisilla Salsa Weekendereillä tanssimassa ja kaksi kertaa osallistuin jopa erään englantilaisen matkajärjestäjän viikon salsamatkalle Espanjaan. Ne reissut olivat kanssa aivan ikimuistoisia. Päivisin oli tunteja, osallistuit jos halusit (ja kaikkihan me haluttiin), ja iltaisin aivan mielettömiä kekkereitä ja visiittejä Barcelonan salsaklubeille. Tanssin kautta sain niin paljon...Valtavan joukon uusia ystäviä, itseluottamusta, hyvää mieltä ja siihen aikaan todella hyvän kunnon.
Satuin löytämään YouTubesta BBC:n tekemän promopätkän juuri käyttämäni matkajärjestäjän matkoista...ja hauskaa kyllä, minä olin juuri kyseisellä reissulla. Itseäni en ole onnistunut videolta bongaamaan (ei, en ollut baarissa koko ajan...kyllä mä tanssin!), bongaatteko te? Paljon tuttuja siellä kyllä näkyy ja sen hetken salsahitit tuovat paljon muistoja!
Mutta siis...katsokaa ihmeessä se TV1:n dokkari...mutta omalla vastuulla -se saattaa viedä mennessään :D (...tässä hehkutan ja sit se onkin tietty joku ihan paska, hahahah!)