Näytetään tekstit, joissa on tunniste reseptit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reseptit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Kesäherkkuja ja couscous salaattia

Ihanaa, eilisen sadepäivän jälkeen aurinko on tänään suonut meille loistettaan. Pieni pessimisti sisältäni pukkaa sanomaan, että kovasti ne mustat pilvet taas kerääntyvät taivaalle sen näköisesti että kohta sataa ja paljon. Mutta aivan sama oikeastaan...mä olen nimittäin saanut torireissuni tehtyä eikä yhtään haittaisi jos joutuisin muumioitumaan sohvalle hyvän kirjan pariin.




Kävin aamulla kampaajalla ja olin suunnitellut samalla pistäytyväni torilla ostamassa vihanneksia. Ennenkin olen asian todennut, mutta yksi parhaimmista asioista Turussa on tosiaan tori kesäisin. Mä niin nautin siitä kuhinasta ja väriloistosta. Parhaat naurut tosin sain, kun käväisin apteekissa hakemassa seuraavan 3kk:n e-pillerit...Voi nuorta farmaseuttipoikaparkaa, hän rassukka meni asiasta ihan hämilleen, tiputti laatikon eikä oikein osannut päättää mihinkä se niitä tarroja leimailisi. Teki mieli taputtaa häntä kädelle ja sanoa, että "kuule, en ole saanut hetkeen minäkään". Hahahahahah.

No joo, mutta siis päätin tehdä ruoaksi kana-couscous salaattia ja torilta lähti mukaani sitä silmällä pitäen ihanan makeita kirsikkatomaatteja, paprikaa, kevätsipulia, kesäkurpitsaa ja porkkanaa. Kylkeen grillattu broisku sokkarilta. Olin jo pysäkillä valmiina lähtemään kun tajusin että mansikat ja herneet oli vielä ostamatta. Pakko oli palata takaisin. MMMmmmmm, huomenaamulla smoothie banaanista ja tuoreista mansikoista!


Toi salaatti on sellainen oma kehitelmä muutamien vuosien takaa. Aivan mielettömän hyvää ja sopii myös tälleen kesäsin grillijuttujen kylkiäisiksi isompiinkin illanviettoihin, kun sitä tulee kerralla aikamoinen satsi. Lisäksi maku vaan paranee kun saa useamman päivän olla jääkaapissa. Laitanpas tähän reseptin, kokeilkaa ihmeessä, ette taatusti tule pettymään!


KANA-COUSCOUS SALAATTI:



grillattu broileri
4 annosta täysjyväcouscousta. Itae käytän aina GoGreenia.
kevätsipuli varsineen
1 keskikokoinen kesäkurpitsa
2 paprikaa (esim.pun ja kelt. tulee kivan näköinen)
3 porkkanaa kuorimaveitsellä suikaloituna
kirsikkatomaatteja
2 pkt Apetina salaattijuustoa valkosipuli-oliivi-yrttiöljyssä)
vihreitä oliiveja
cashewpähkinöitä
valkoviinietikkaa
oliiviöljyä
avocado päälle juuri ennen tarjoilua jos haluaa.

KASTIKE:
1 kermaviili
currya



Perkaa kana. Keitä couscous paketin ohjeen mukaan. Lisää keitinveteen öljyä. Myös kypsään couscoukseen on hyvä lorauttaa vielä tippa, jotta se pysyy irtonaisena.
Paloittele kesäkurpitsa ja paprikat rouheiksi paloiksi, sekä heitä sekaan tomaatit. Silppua sipuli ja suikaloi porkkanat. Lisää juustokuutiot öljyineen ja muine lisukkeineen. Lisää loraus valkoviinietiikkaa ja toinen öljyä. Lisää vielä cashewpähkinät ja oliivit. Sekoita hyvin ja tarkista maku. Valmista kastike sekoittamalla pieni määrä currya kermaviiliin. Kastikkeen ei tarvitse maistua voimakkaasti, jotta se ei peittoa alleen salaatin hienoja makuja. Anna molempien tekeytyä jääkaapissa. Maut tosiaan paranevat mitä kauemmin salaatti saa imeytyä.




sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Talvipäivän pehmeitä makunautintoja



Kaikki lähti siitä kun aamulla vaan oli sellainen fiilis, että tänään haluan sosekeittoa...


Raaka-aineiden valinta oli hieman kimurantimpi asia, nimittäin päätin eilen laittaa taas pannaan kaikki ne ruoka-aineet joita ilman kesälläkin tovin olin niiden vatsakramppien takia. Vatsa voi hyvin, nou hätä, mutta tuo kurkkukipu on nyt flunssan jälkeisenä tilana seurannut mua joulukuusta asti. Kahdet antibiootit, joiden aikana kipu lähtee pois, mutta molemmilla kerroilla n.viikon jälkeen kuurin loppumisesta kipu palaa jälleen. Se sellainen kumma tunne, että kurkussa on pala ja koko ajan on tarve niellä. Tosiaan siis kipu palasi eilen ja pyörittyäni taas netissä asian tiimoilta (tiedän ettei saisi, mutta...) törmäsin tautiin nimeltä kurkunpään refluksi...Oireet sopisivat kuin nenä päähän ja jossain sanottiin, että pitkittynyt flunssa/yskä voi toimia "laukaisijana". Ja selväksi tuli myös se, että omassa ammattiryhmässäni tauti on kovin yleinenkin, kun ääni on työkaluna. Oh well, joka tapauksessa tuli törmättyä pitkään listaan vältettäviä ruokia...
...kaalit, sitrukset, hiilihapolliset juomat, sipuli, valkosipuli, palkokasvit, voimakkaat mausteet, juusto, maito, rasva, ruisleipä,  KAHVI ja SUKLAA, VIINI ja alkoholi yleensä 
...mitä helvettiä sitten jää jäljelle????  
(Ja mitenköhän karppaus ylipäätään istuu tähän ajatusmaailmaan...Hmm...) 
No mutta joka tapauksessa ajattelin vähän noita himmata ja hankkia apteekista jotain närdelääkkeitä, katsoa onko mitään vaikutusta...

Mun arjessa se nyt lähinnä realistisesti tarkottaisi 
- vain kupillinen kahvia päivässä, muuten vihreää teetä (voi helv*** )
- chili, sipuli ja valkosipuli hetken aikaa pois ruoasta
- hädän hetkellä VAIN tumma suklaa pieninä annoksina
- jotain muita kasviksia kuin kukka- ja parsakaalia kehiin
- puuroa aamuisin
- ensi viikonlopun kekkereissä kohtuudella vinettoa eikä muuta
Ja mit tuohon äänenkäyttöön tulee, niin koitan välttää korottamasta ääntä, kuiskaamasta tai vääntelemästä ääntä eri hahmojen ääniksi duunissa.
Pari viikkoa jos menis näillä ja kattois sitten tilanteen uudestaan. Jos ei ole auttanut, niin erikoislääkärille mars.



Hah, eksyinkö vähän aiheesta  eksinkö??? Niihin resepteihin siis...Siitähän se lähti rönsyileen, että piti kehittää sosekeitto jossa ei olisi kovasti sipulia, mausteita, eikä tietysti perunaa...Olihan tässäkin noita ei sallittuja juttuja, mutta tosi pieninä määrinä.  
Tuli muuten ihan taivaallisen hyvää keittoa!

                

PORKKANA-BATAATTISOSEKEITTO APPELSIINI TWISTILLÄ



1 BATAATTI (n.600g)
(PIENI) SIPULI
3 ISOHKOA PORKKANAA
PIENI PALA INKIVÄÄRIÄ
1 VALKOSIPULINKYNSI
8DL VETTÄ
1,5 KASVISLIEMIKUUTIOTA
1/2PKT VOIMAKASTA KOSKENLASKIJAA
1DL MAITOA
1 APPELSIININ MEHU
PÄÄLLE HIEMAN AURAJUUSTOMURUJA

Paloittele kasvikset ja lisää kiehuvaan kasvisliemeen. Keitä kypsäksi. Soseuta ja lisää paloiteltu juusto, maito ja appelsiinin mehu. Kuumenna ja hämmentele kunnes juusto on sulanut. Ripottele tarjoiluvaiheessa päälle Aurajuustomuruja ja nauti vaikka mantelileivän kera.





KARPIN KUULUT MANTELILEIVÄT (ohje karppisivustolta)



KAKSI KANAMUNAA
2 RKL PARTAJUGURTTIA (TAI RAHKAA)
2 TL PSYLLIUMIA
2 TL LEIVINJAUHETTA
1,5DL MANTELIJAUHOA
3 RKL VEHNÄLESEITÄ
1 RKL SEESAMINSIEMENIÄ
150G PUNALEIMA EMMENTAL RAASTETTA

Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää jogurtti. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Lisää lopuksi juustoraaste. Muotoile taikinasta 5 "kökköä" hieman taputeltuna matalammaksi. Paista 225c uunissa kunnes pinta on kauniin ruskea.



KARPIN HERKULLINEN TONNIKALAPANNARI


6KANAMUNAA
250G RAEJUUSTOA
100G JUUSTORAASTETTA (emmental)
100G AURAJUUSTOA
50G VOITA SULATETTUNA
2 PRK TONNIKALAA ÖLJYSSÄ
1 PRK TOMAATTIPYREETÄ
1 PIENI PURKKI MAISSIA
MAUSTEITA MAUN MUKAAN. ITSE LAITOIN PROVENCEN YRTTEJÄ, TIMJAMIA JA PIPPURISEOSTA.

Sekoita ainekset keskenään ja kaada seos joko isoon lasagnevuokaan tai uuninpellille. Paista 200c n 35 minuuttia.


Tuli kuulkaas tosi herkullinen pannaristakin, eli lämmöllä suosittelen vaikka iltapalaksi.


HYVÄÄ ALKAVAA VIIKKOA TAAS SINULLEKIN! SE ON RAKKAAT YSTÄVÄT YSTÄVÄNPÄIVÄ TIISTAINA!

tiistai 17. tammikuuta 2012

Karpin aamupalaherkkuja

Lupasin viime postauksessa laittaa porkkanaleivän reseptiä tulemaan, mikäli leipä osoittautuisi syömäkelpoiseksi. Well, mielestäni se oli hyvää ja tosi täyttävää. Miinuspuolena vähän sama kuin kookosleivässäkin, että se murenee kovin herkästi reunoiltaan. Kyllä tätä silti leikkaamaan pystyy kuitenkin. 
Hyvät täytteet vaan päälle ja herkuttelemaan aamukahvin kera. Lounasaikaan asti pärjää vallan mainiosti!


Lisäksi liitän perään vielä toisen aamiaisidean, jonka tein ensi kertaa äsken, nimittäin (hyvä)karpin mysliä partajugurtin päällä nautittavaksi. Tuoksu on niin hyvä, että uskon maunkin olevan kohdallaan.


       KARPIN PORKKANALEIPÄ



5 munaa
1rkl psylliumia
2dl mantelijauhoja
1dl kookosjauhoja
2 isoa porkkanaa raasteena
1tl leivinjauhetta
päälle auringonkukansiemeniä ja muutama nokare voita


Erottele toisistaan keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Lisää keltuaisseokseen psyllium ja anna turvota sen aikaa kun vatkaat valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään kuivat aineet. Lisää keltuaisiin valkuaisvaahto ja sen jälkeen muut aineet sekoittaen. Lisää lopuksi porkkanaraaste.
Voitele leipävuoka ja lusikoi seos vuokaan.Ripoittele päälle siemenet ja voinokareet.
Paista 175c uunissa n.40 min.





       HYVÄKARPIN AAMUPALAMYSLI



2dl kaurahiutaleita
3dl mantelilastuja
0,75dl seesaminsiemeniä
0,75dl auringonkukansiemeniä
1dl kookoshiutaleita
2tl kanelia
ripaus inkivääriä
1rkl hunajaa
1dl omenamehua
2rkl (kookos)öljyä

Sekoita erikseen sekä nestemäiset aineet, että kuivat aineet. Yhdistä seokset.


Levitä uunipellille leivinpaperin päälle. 


Paista 150c uunissa kunnes kullanruskeita. Sekoita muutamia kertoja paistamisen aikana.
Jatka sekoittamista tovi sen jälkeen kun mysli on tullut uunista, ettei se "klimppiinny".
Lisää halutessasi kuivattuja marjoja tai hedelmiä. Säilytä jääkaapissa ilmatiiviissä pussissa.




sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Sanoista tekoihin...

Pakko oli vielä tulla tänne postaamaan...
Mun olo parani huomattavasti siitä hetkestä, kun virkistävän lenkin jälkeen sain itseni lupaamaan asioita...tuntuu että olen taas oman elämäni ohjaksissa. Saamarin hyvä tunne!
Rakkaan ystäväni kanssa käytiin kunnon terapiaisunto puhelimitse ja hänellä on samankaltaisia ajatuksia oman elämänlaadun parantamisen suhteen, joten tässä me sitten tsemppaamme toisiamme, Thelma ja Louise, Maatushka ja Liebushka (hahaha...sisäpiirivitsi, antakee viuhua ohi vaan).


Anyways...kuten suunnitelma kuului, sunnuntaina otetaan aikaa itselle, hemmotellaan. Tänään on sunnuntai, joten sanoista tekoihin. Leikkasin kynnet, jotka olivat taas jo ehtineet "not suitable for work"-asteelle. Poistin vanhat kynsilakat, tein ihanan kookos-käsikuorinnan englannista ostamallani Marks&Sparksin tökötillä, followed by kynsinauhakuorinta+ öljy, viilaus mun ihanalla koneella, sekä uudelleen lakkaus. Ennen nukkumaan menoa vielä L´occitanen käsirasvaa.
Käsien lisäksi naama sai hellimistä. Kevyt kuorinta Colosen yrttinaamiolla. Sen päälle seerumi ja Q10 yövoide.

Manikyyri

Kasvohoito

Muutenkin pysyin suunnitelmissani...yhtään paskaa en ole puputtanut tänään. Lenkiltä tultuani tein ihanaa kukkakaalisoselaatikkoa. Miten mulla on sellainen kutina, ettei sen reseptiä ole täällä...Hmm..pakko tsekata ja lisätä tarvittaessa. Se on nimittäin NIIN hyvää ja täyttävää. Peristeiseen jauheliha-perunasoselaatikkoon en koskisi pitkällä tikullakaan, mutta tämä on erittäin hyvä muunnelma siitä. Alunperin otin ohjeen jostain karppikirjasta, mutta kuten tavallista, olen sitä tuunaillut oman mielen mukaiseksi.

KARPPAAJAN JAUHELIHA-KUKKAKAALISOSELAATIKKO



1 sipuli
n. 3 valkosipulin kynttä
1pkt pekonia
(tuoreita herkkusieniä)
400g jauhelihaa
n.800g kukkakaalia
chiliä
paprikamaustetta
curryä
1/2pkt voimakasta koskenlaskijaa
loraus kermaa
punaleima emmental raastetta


Kuullota pannulla pekoni, valkosipuli ja sipuli. Lisää jauheliha (ja sienet). Paista kypsäksi ja mausta. Paprika ja curry saattavat tuntua melko erikoiselta yhdistelmältä jauhelihan kanssa, mutta se toimii tässä erittäin hyvin. Lisää tilkka vettä ja kiehauta. Lisää lopuksi tilkka kermaa. 
Keitä kukkakaalit kypsäksi. Kaada keitinvesi pois. Lisää joukkoon nokare voita ja koskenlaskija juusto. Soseuta sauvasekoittimella. Laita uunivuoan pohjalle jauheliha ja sen päälle kukkakaalisose.


Ripottele päälle juustoraaste. Paista 200c uunissa n.25min.




Eräs lupaus oli järjestää aikaa jolloin voi hyvällä omallatunnolla tehdä asioita joista nauttii. Tällä hetkellä olen hurahtanut kutomiseen ja pikku hiljaa ne taidotkin kehittyvät. Tänään sain valmiiksi säärystimen, johon olen lisäämässä helmiä koristeeksi. Toisen säärystimen aloitin nyt tässä illalla.

still working on it


Otin myös yhteyttä rakkaaseen ystävään, jota en ole hetkeen nähnyt. Sovittiin että nähdään torstaina. Niin, ja tiistaina on muuten luvassa se Inglotin keikka, jonka ostin kaaaauan sitten City Dealista, muistatteko? Well, diili umpeutuu lauantaina, miten niin viime tipassa? ;)

Ihanaa alkavaa viikkoa sulle!

maanantai 5. joulukuuta 2011

Niin hyvää ettei sanotuksi saa...

Voi miten eri tavoin sitä asennoituikin alkavaan viikkoon, kun tiesi että huomenna on pyhä. Maanantai ei tuntunut lainkaan ahdistavalta ja tunkkaiselta. Olo oli hyvin nukutun yön jälkeen virkeä ja jaksoin jopa vetää hatusta taas uuden "Sata ja yksi asiaa mitä voit tehdä vessapaperirullasta"-idean.  -Niitä perinteisiä itsenäisyyspäivän kynttilöitä väkrättiin duunissa antaumuksella :)

Kotiin päästyäni sohva kovasti koitti mua huudella syleilyynsä, mutta hommaa oli sen verran paljon, että vastustin kiusauksen...(täpärällä oli, mutta kuitenkin!)
Olin luvannut leipoa äidilleni kuuluisan "bravuurikakkuni"...Se on vaan ihmiset ihan SYNTISEN HYVÄÄ, joten nyt jos koskaan uskallan sanoa että kokeilkaa ihmeessä! Acatakin, pistä se sun systeris leipomaan taas, tai yllätä hänet ja tee itse. Vaikea tämä kakku ei ole, mutta hieman siinä on sitä sadan kipon "sekoita sitä, yhdistä tätä"-meininkiä. Mutta siis, kaiken vaivan arvoinen! Päälliseltään hieman muistuttaa sitä aiemmin postaamaani karpin juustokakkua...mutta karppia tämä ei ole!


TAIVAALLINEN KAHVIKONJAKKIJUUSTOKAKKU

15 kpl Bastone keksejä
4 rkl sulatettua voita
300g Hovi maustamatonta tuorejuustoa
2 keltuaista
1 1/2 dl sokeria
1tl vaniliinisokeria
3/4dl kahvikonjakkia (tai viskiä, Baileyskin sopii)
1dl tosi vahvaa kahvia
6 liivatelehteä
3dl kuohukermaa
2 valkuaista

Hienonna Bastonet muruiksi. Sulata voi ja lisää keksimurskan joukkoon. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele vuoka kevyesti. Painele keksimurut vuoan pohjalle ja paista 150c uunissa n.13min. 



Anna pohjan jäähtyä kunnolla. (näin talviaikaan se tapahtuu nopsaan ulkona) Valmista sillä aikaa täyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Erottele keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Vatkaa keltuaisten joukkoon tuorejuusto, sokerit ja kahvikonjakki. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vaahdota myös kerma. 



Lisää valkuaisvaahto ja kermavaahto kevyesti vatkaten juustoseokseen. Puserra liivatteista vesi ja liuota ne kahvin joukkoon. Jäähdytä seosta hieman ja lisää se sitten ohuena nauhana sekaan kevyesti sekoittaen. Anna hyytyä tovi (n.5-10min) ja kaada seos sitten pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa mielummin seuraavaan päivään. Koristele suklaahipuilla.



Valitettavasti nyt en pysty liittämään kuvaa valmiista kakusta, sillä hyytyminen on edelleen vaiheessa ja tätä kakkua ei tällä kertaa tarjoilla minun kahvipöydässäni :)


Saatuani kakun valmiiksi, päätin samalla vaivalla (ja sotkulla) leipoa vähän pipareita eilen tekemästäni taikinasta. Taikina on kyllä tosi hyvä, mutta joka vuosi tappelen sen kanssa, että saan taikinan irtoamaan kulhosta jääkaapissaolon jälkeen. Taas meinas mennä hermot ja vääntyä parit veitset. 


Prkl

Hirveästi kun ei takinan sovi lämmetäkään, jotta leipominen sujuu hieman kivuttomammin. Jos joku intoutuu tätä taikinaa kokeilemaan, niin suosittelen että ottaa vaikka 15min ennen leipomista sen jääkaapista vege. Maku on kyllä mitä parhain!
Leivoin tänään neljä pellillistä ja taikinaa jäi vielä n.puolet, joten kyllä tästä satsista ainakin kahdeksan pellillistä pipruja tulee, jos ei jopa enemmän.


HERKULLISET JOULUPIPARKAKUT




2,5dl siirappia
reilu 1 dl sokeria
250g voita
2tl kanelia
2tl inkivääriä
1tl neilikkaa
2tl kardemummaa
0,5tl pomeranssinkuorta
2 kanamunaa
n.10dl vehnäjauhoja
3tl soodaa

Kiehauta siirappi, sokeri ja mausteet kattilassa. Paloittele voi suureen kulhoon ja kaada siirappiseos haaleana voin joukkoon. Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen. Sekoita sooda vehnäjauhoihin. Lisää vehnäjauhot taikinaan, varo turhaa vaivaamista. Anna taikinan olla viileässä ainakin seuraavaan päivään. 
Paista 225c uunissa n.5min.

Köyhän miehen kaulin

 Mmmmm...nam!  

Pakko vielä loppuun todeta...vaikkei saa nuolaista ennen kuin tipahtaa...mutta...ensi lauantaina, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan...saattaa olla ripaus rakkautta ilmassa <3 <3 <3 Mulla on lievästi vaikeuksia koittaa jaksaa tämä viikko.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Ruokapäiväkirja / päivä 1


Tadaa!!!! 

Ensimmäinen päivä parempana ihmisenä alkaa olla pulkassa ja allekirjoittanut on hengissä!

Olen pysynyt lupauksissani...ei tupakkaa, ei turhia sokereita ja 2l vettä.
Been a gud girl I have ;)
Taas tuli kyllä ihan yhdessä päivässä todettua tuo vedenjuonnin merkitys...olo oli paljon virkeämpi ja ruokailun jälkeistä unetustilaa ei tullutkaan. Kusella (ai anteeksi...no, lipsahti enkä ota takaisin) on sitävastoin saanut juosta alvariinsa. Sekin kertoo jotain kropan nestevajeesta. Nooh, muutama päivä näin ja rakko rauhoittuu.

Tänään siis syötyä:

AAMU KLO: 6.30 / 2 lasillista vettä, keitetty kanamuna, 1/2 purkkia tunaa majoneesilla, pala kurkkua, 1 pieni porkkana ja muki kahvia kermalla. Niin, ja nyt parannan tapani myös vitamiinienoton suhteen...1 c-vitamiinipore, 1 multivita (tai mikä lie monivitamiinipilleri) ja 1 kalanmaksaöljykapseli

aamiainen
Täytyy sanoa, että hyvin toimiva kokonaisuus. Mulla oli tosi täys olo syötyäni ja jaksoin hyvin seuraavaan ruokailuun. Välissä tuli juotua ainoastaan sitä vodaa.

PÄIVÄLLINEN KLO: 11.45 / Jauheliha-kukkakaalisoselaatikkoa, vettä, pieni lasillinen maitoa

Mukillinen kahvia maidolla klo: 13.00

Töistä päästyäni oli kyllä tosi kova nälkä ja kaupassa oli pysähdyttävä. Iltapalaksi päätin tehdä salaattia, sillä päivän protskut oli jo arvioni mukaan aika kohdillaan.
ILTAPALA KLO: 18.30 / Halloumisalaatti (salaattia, paprikaa, kurkkua, tomaattia, halloumijuustoa ja salaattisiemeniä, sekä muutama oliivi), Vettä, jälkkäriksi mukillinen kermakahvia ja 2 palaa 70% minttua. Olen päättänyt että se on mun sallittu päiväannokseni jos tekee mieli makeaa.

Lisäsin Halloumin päälle tipan hunajaa...ai nam mikä suolaisen ja makean kombinaatio!


Kaupasta löysin ilokseni vihdoin ison säkillisen mantelijauhoa. Sitä kun menee arjessa aika paljon. Juuri viime viikolla pääsi viimeisin iso säkillinen loppumaan ja uuden puutteessa olen joutunut kituuttelemaan niillä pienillä pusseilla.


Kaupasta ei siis tarttunut mukaan mitään sopimatonta...eikä edes tehnyt tiukkaa :) Tässä mun sallitut paheet ja mielihalujen tappajat...purkkaa, (nikotiinipurkkaa oli jo kotona), 70% minttua sekä pähkinöitä.

sallitut paheet
Näillä mennään...ensimmäinen päivä onnellisesti ohi. Se muuten piti vielä sanoa, että liekö veden kittaamisesta johtuvaa, mutta on ollut niin turvonnut olo koko päivän vaikka tietää ettei se ainakaan ruoasta johdu.
Jaahas, nyt pitää alkaa kaivamaan vaatekaapista jotain sopivaa...huomenna duunissa valokuvaus...ja mun tuurilla leukaan ilmestyy kuin tyhjästä kauhea kukkakaali huomisaamuun mennessä ;)

Over and Out...

torstai 15. syyskuuta 2011

Hot Hot Hot

Flunssan jälkimainingeissa mun alkoi tänää tehdä kauheasti mieli tulista taikkusafkaa piiiiitkästä aikaa. Mulla on yksi erittäin hyvä resepti takataskussa. Viimeksi olen tätä safkaa tehnyt vuonna nakki ja sota, silloin riisin kera. Nyt taidan lisätä tähän kanaa ja höyryttää kukkakaalia riisin tilalle. Mutta joo, suosittelen erittäin lämpimästi kokeilemaan!

PUNAISTA THAI-CURRYA KASVISTEN KERA




Öljyä paistamiseen
2 rkl punaista/vihreää Currytahnaa
2 chiliä (itse käytin chilitahnaa purkista kun tuoretta ei ollut kaupassa)
Tölkki kookosmaitoa (ei sitten mitään light-paskaa!)
2 1/2 dl kasvislientä
kesäkurpitsa
minimaissintähkiä
3 porkkanaa kuorimaveitsellä suikaloituna
sokeriherneitä 
herkkusieniä
punainen paprika ohueiksi suikaloituna
bambunversoja jos niistä tykkää
1rkl thai-kalakastiketta
1rkl kirkasta hunajaa
2 kaffir-limen lehteä
cashew pähkinöitä (itse jouduin lykkäämään nyt pinjansiemeniä, kun oli pähknät loppu)

Kuumenna öljy isossa kasarissa ja paista currytahnaa ja chiliä muutama minuutti. Sekoita joukkoon 2rkl kookosmaitoa (sakeaa maitoa pinnalta) ja keitä kaksi minuuttia koko ajan sekoittaen. Lisää kasvisliemi ja kuumenna kiehuvaksi. Sekoita joukkoon kasvikset ja anna kiehua n.10min. Lisää kalakastike, hunaja, limetin lehdet ja loput kookosmaidosta. Lisää myös pähkinät. Anna porista viitisen minuuttia silloin tällöin sekoittaen. 

Thai flavours


Hot HOt HOT



Riisin kanssa tarjoiltuna tämä on ihan parhaimmillaan. Nooh, tulkoon lisäkasvikset hyvänä kakkosena!


Kävin muuten töistä tullessa ihanassa lankakaupassa nimeltä Lankabaari. Siellä oli mitä ihanampia houkutuksia. Nyt mukaan tarttui vyyhti mitä lie kudetta ja iso virkkuukoukku...jos vaikka niitä säilytysrasioita koittais virkata. Tänään en pääse vielä aloittamaan...ohje täytyy metsästää netistä ja myyjä suositteli kastamaan langan lämpimässä vedessä nyt, niin ei sitten tule kutistumisvaaraa jälkeenpäin. Maltan tuskin odottaa että pääsee kokeilemaan!



sunnuntai 14. elokuuta 2011

Syksyn tuulia ilmassa...

En suinkaan halua kuulostaa pessimistiltä kaikkien teidän korvissa, jotka tarrautuvat kynsin hampain viimeisiin kesäpäiviin....Mutta viikolla oli selkeästi aamuisin jo syksyn tuntua ilmassa...
Minä huomaan itsessäni muutaman tyypillisen syysmerkin...Tein eilen ruoaksi tuhtia herkullista jauhelihakeittoa (keitot ovat mulla syksyruokaa), saan kummallisen kutomisvimman (pipoja, kaulaliinoja, säärystimiä ja jos vaikka Marian antamilla ohjeilla viimein niitä sukkia) ja viimeisimpänä totesin tänäaamuna, että nakkenukkuminen aiheuttaa herätessä pientä kurkun karheutta...Eli folks, syksy on tulossa :)

pipoa pukkaa


Tuli sen verran herkullista keittoa, että täräytän ohjeen eetteriin. Kookosvuokaleipää tein kylkeen. Herkkua se oli sekin.


HYVÄKARPIN MAUKAS JAUHELIHAKEITTO:



400g jauhelihaa
sipuli
4 valkosipulinkynttä
chilorouhetta maun mukaan
1 tlk paserattua tomaattia
lihaliemikuutio
n. 1l vettä
2dl ruispastaa
1 pkt pekonia
2 pss herne-maissi-paprikaa

kuullota hienonnetut sipulit ja chili kattilassa. Lisää jauheliha ja hienonnettu pekoni. Paista kypsäksi. Lisää vesi, liemikuutio, pasta, paserattu tomaatti ja herne-maissi.paprikat. Anna kiehahtaa ja porista liedellä noin 15 min.
Tarjoile voimakkaan juustoraasteen kera.

muna poikineen kookosvuokaleipää varten

klöntit pois kookosjauhoista

ei ihan uskoisi miten herkkua tästä uunissa tulee

Keitto aluillaan

Terve aamupala...turkkilaista, mustikoita, goijmarjoja ja vehnäleseitä...niin ja kahvia kermalla ja kookosöljyllä




Tänään lähden katsomaan yhtä pientä kissaherraa...miau :)



lauantai 16. heinäkuuta 2011

Maailman parhaat lihapullat a´la karppi


...Aika kova väittämä...
...Mutta seison sen takana 100%! 
Nämä vaan ovat aivan mielettöman maukkaita. Kutsuin kerran vieraita syömään näitä, ja tuo kommentti nousi silloin yleisöstä: -"Nämä ovat ehdottomasti parhaat lihapullat mitä olen ikinä syönyt." So there u go!



Aura-pekoni lihapullat ja bataattipyree

AURA-PEKONI LIHAPULLAT:

800g jauhelihaa (itse käytän naudan paistia)
sipuli
3-4 valkosipulin kynttä
1 pkt pekonia
1/2-1 pkt Aurajuustoa muruina
3 kanamunaa
n.3 reilua tl Dijon sinappia
1 pieni prk ranskankermaa
mausteita maun mukaan. Itse laitoin nyt Provencen yrttisekoitusta ja tuoretta basilikaa. Yleensä laitan vielä Chilirouhetta ja balsamicoa paistaessani pekonia pannulla.

Silppua sipulit pieneksi hakkeeksi. Paloittele myös pekoni. Paista pannulla. Lisää jauhelihan joukkoon. Lisää myös kanamunat, mausteet ja ranskankerma, sekä juusto. Anna tekeytyä puolisen tuntia. Pyörittele taikinasta haluamasi kokoisia pullia ja paista 225c uunissa n.15min.

BATAATTIPYREE:

1 Iso bataatti
kasvisfondia keitinveteen
loraus kermaa
Nokare voita

Kuori ja paloittele bataatti lohkoiksi. Keitä vähässä vedessä kypsäksi. Lisää nokare voita. Soseuta sauvasekoittimella. Notkista tilkalla keitinvettä ja kermaa. Lisää suolaa maun mukaan.