Siitä on oikeasti puolitoista vuotta aikaa kun viimeksi oikein innolla koruja olen tehnyt. Tämän jälkeen muutaman pakollisen silloin tällöin. Tämäkin uusin tulokas kuuluu siihen "pakolliset" osastoon. Eräs ihminen kysyi minulta taannoin että vieläkö teen koruja ja sen kummemmin asiaa ajattelematta huomasin sanovani että joo, kyllä teen. Hän kaivoi sitten kassistaan vaalean lilan ovaalin korviksen (taisi olla jotain korukiveä) ja pyysi että tekisin hänelle siihen sopivan kaulakorun. Pituuden hän määritteli, muuten sain vapaat kädet. Olin jo asian taas autuaasti unohtanutkin, kunnes tajusin äkisti viime perjantaina, että lauantaina tapaisin yhteisen tuttumme ja korun olisi ehkä syytä olla jo valmis. Ei muuta kun tuumasta toimeen sitten. Mulla ei ollut sopivia lilan sävyjä varastossa mihinkään kevyeen koruun, minkälaista olin alunperin ajatellut, joten pakko oli tehdä tällainen raskaampi. Mitään innostuksen huumaa en vieläkään tehdessä kokenut, mutta yllättävän kivuttomasti se meni kuitenkin ja täytyy sanoa että olin lopputulokseen tyytyväinen. Kaulakorun lisäksi tein samaa sarjaa vielä rannekorun. Kuulin myöhemmin, että tilaaja oli ollut koruun kovasti tyytyväinen ja se kai tässä on tärkeintä.
Kovasti kiireisiä ovat olleet viime päivät ja paljon epämiellyttäviä juttuja on onneksi nyt takanapäin. Piti mm.käydä taas vuotuisella gyne-reissulla ja tähän kuului pillereiden uusimisen lisäksi myös papa. Huh, miksi tuo käynti aina onkin niin epämiellyttävä ja jännitän aina kauheesti etukäteen vaikka mulla on ehkäpä maailöman ihanin gyne...Onneksi kuitenkin kaikki oli kunnossa. Juttelin hänelle mun kummallisista välivuodoista jotka selkeästi liittyvät karppaamiseen. Hän ei ollut asiasta mitenkään huolissaan. Viime käynnillä oli asiasta jo juttua ja silloin mulla oli just vuodot päällä, joten papaa ei pystytty ottaan. Tuolla kerralla hän kuitenkin ultralla tsekkas ettei ole munasarjakystia, jotka saattavat aiheuttaa vuotoa. Yksi, mitä hän vielä tällä kerralla suositteli jossain vaiheessa tsekkauttaan verikokeella oli mahdollinen kilpirauhasen vajaatoiminta.
Toinen juttu mitä tässä olen viime päivät taas stressannut oli Tyks:n kuulokeskuksessa tehtävät kuulotutkimukset. Kolmisen vuotta sitten työterveystarkastuksen yhteydessä mulla todettiin oikeassa korvassa puheäänen taajuudella ihmeellinen kuulonalenema ja ne heitti mut lähetteellä tyksiin. Heidän tarkemmilla laitteillaan tulos oli jopa huonompi mitä ensin oli havaittu ja ongelma oli selkeästi sisäkorvatyyppinen. Tämä tarkoittaa sitä, ettei vikaa pysty leikkauksella korjaamaan, vaan ainut apu on kuulokoje. Ensimmäisillä tutkimuskäynneillä poissuljettiin kasvainmahdollisuudet ym. ja voitte kuvitella että tällaiselle stressikimpulle se oli aika kovaa aikaa. Aloin käymään säännöllisissä kontrolleissa joissa haluttiin selvittää kuulon huononemisen nopeutta. Viimeksi kaksi vuotta sitten tehtiin yllättävä löydös myös välikorvan alueelta ja sen tähden tapaamisväli oli nyt kaksi vuotta..Haluttiin nähdä mihin se oli tässä ajassa muuttunut. Välikorvan vikoja pystytään hoitamaan leikkauksin. Mulla oli nämä tutkimukset nyt viime viikon lopulla. Jännitti, sillä mielestäni kuulotutkimus on aina niin ahdistava ja olen kokenut useat työntekijät siellä kovin töykeiksi...Pitää painaa nappia kun vähänkin kuulee jotain...kuitenkaan ei saa arvata (siitä saa heti huutia)...ja lopulta kun kuulet sekä oman sydämen sykkeen, hengityksen että mahdollisia piippauksia, et enää tiedä mitä kuulet oikeasti...Ja onhan se aika synkkää joutua vastatusten sen faktan kanssa, että et oikeasti kuule yhtään mitään mitä toinen sanoo (siellä on sellainen testi, jossa pitää toistaa kuulemansa sanat). Anyway, tällä kertaa sain kuitenkin mahtavia uutisia...välikorvan muutos oli luultavasti ollut vaikusta johtuvaa, sillä sitä ei enää ollut. Sisäkorvan kuulonalenema on edelleen, mutta siinä ei vissiin ole tapahtunut särin suuria muutoksia. Lääkäri totesi vian olevan joko geneettinen tai synnynnäinen. Hän ei kokenut enää tarpeellikseksi pitää vuotuisia tsekkejä, vaan minä ilmoitan sitten kun koen että huonontunut kuulo haittaa arkeani siinä määrin, että kuulokojetta tulisi harkita. Ja tähän voi mennä vuosia. Helpotus on nyt suuri!
Kaiken stressin jälkeen mä odotin oikein seitsemän päivän lomaani...olin suunnitellut siivoavani, ulkoilevani, kirjoittavani blogia, tapaavani kavereita....Mutta, kohtalo puuttui taas peliin ja kaatoi minut sängyn pohjalle...kuudes lomapäivä menossa ja voin ensimmäistä kertaa todeta olevani sen verran tolpillani että menen ystäväni kanssa syömään kaupungille. Lääkkeiden voimalla ja ääni painuksissa, mutta menen kuitenkin.
Olin muuten taannoin sellaisella leimasinkurssilla. Siitä tarkoitus tehdä ihan oma postauksensa, mutta niistä aneista syntyi rakkaalle äidilleni äitienpäiväkortti...
 |
| Kenzon miniatyyriparfyymit annoin lahjaksi äideistä parhaimmalle |
