...Niitä ovat he, Ystävät!
Usein pysähdyn ajattelemaan, miten onnekas olenkaan omistaessani aivan sanoinkuvaamattoman mahtavia ystäviä...kaikki erilaisia...kaikki omalla tavallaan ainutlaatuisen ihania...kaikilla aivan oma, erityinen paikka sydämessäni...
Ystävyyttä ei mitata määrällä, vaan laadulla. Tuttuja on elämässä monia, ne tulevat ja menevät, yhteydenpito kestää aikansa, mutta on jollain tasolla aika- ja paikkasidonnaista...Mutta ystävät jättävät pysyvän jäljen, heissä on Sitä Jotain...ja vaikka olosuhteet muuttuvat, ystävyys jää elämään.
Joidenkin ihmisten kanssa voi olla vuosia samassa paikassa, koskaan okeastaan kohtaamatta...Kun taas toisten kanssa syntyy välittömästi sanaton yhteys.
Monesti ajatellaan, että aikuisiällä ei enää synny samanlaisia ystävyyssuhteita, ainakaan yhtä helposti ja mutkattomasti, kuin joskus lapsena hiekkalaatikolla. Itse voin kuitenkin sanoa, että olen onnekas löytäessäni sielunsisaria ja veljiä myös aikuisiällä.
Toinen parhaista ystävistäni astui elämääni vasta viitisen vuotta sitten, työpaikalla, aivan sattumalta. Olemme erottamattomat, Anne ja Ellu, toistemme tuuliviiri ja kallio.
Toinen parhaista, oikea käteni, suuri sydän ja tarvittaessa järjenkin ääni, on ollut elämässäni jo lapsuudesta asti.
Voin myös sanoa saaneeni muutaman ystävän yllättävissäkin tilanteissa. Vuosien saatossa kampaajastani on tullut ystäväni...emme pidä arjessa sen suuremmin yhteyttä, mutta kuukausittaisesta käynnistäni on tullut molemmille myös "terapeuttinen henkireikä" ja monia asioita tulee jaettua puolin jos toisin tuolissa istuessani. Kampaamoon mennessäni tuntuu, kuin menisin kotiin ja lähtiessäni halaan ystävää.
Myös miespuolisen hierojani kanssa (jonka luona en ole "onneksi" taas joutunutkaan käymään) löytyi välittömästi yhteinen sävel ja niilläkin käynneillä hoidettiin samalla niin kehoa (hah, siis VAIN minun!), kuin molempien mieltä. Hänen kanssaan ollaan tavattu myöhemmin myös vapaalla ja käytiin yhdessä jopa yksi etelänreissukin toissakeväänä.
On ystäviä, joiden kanssa ollaan päivittäin tekemisissä. Toisten kanssa nähdään harvemmin, mutta aina on helppo jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin.
Tämän blogin aloittamisen jälkeen haluan antaa erityiskiitoksen Sielun kääntöpiirin Marialle...vaikkemme ole koskaan toisiamme nähneet, löydän erityistä sielujen sympatiaa, myötäelän tunnelmissasi ja huolestun jos ei sinusta hetkeen kuulu mitään.
Tämä postaus olkoon kiitos teille ihanille arjen enkeleille, jotka tuovat iloa elämääni ja kannattelevat silloin kun omat siipeni unohtavat miten lennetään... Olette tärkeitä!
SINÄ JÄIT
Miten olisin kestänyt kaiken
jos sinua ei olisi ollut?
Kenelle olisin kertonut
erehdykseni ja epäonnistumiseni?
Kenelle olisin itkenyt
pettymykseni ja pahan mieleni?
Kenelle olisin purkanut
surujeni sotkuisen vyyhden?
Kenen kanssa olisin tuntenut olevani niin tuulelta turvassa,
heikkoudessani hyväksytty,
rajallisuudessani rakastettu,
vailla vaatimuksia,
ehdoitta?
Seisoit rinnallani kun oli pimeintä,
lämmitit minua kun palelin,
pidit kädestä kun pelkäsin.
Huusit kun en kuiskauksia kuullut,
kuiskasit kun en huutoja enää kestänyt.
Ja kun muut lähtivät,
sinä jäit.
LIIAN HARVOIN
Liian harvoin
muistan sanoa
kuinka paljon minulle merkitset.
Liian harvoin tunnustan
kuinka paljon arvostan rehellisyyttäsi, avoimuuttasi
tekopyhien tuomioita pelkäämätöntä teeskentelemättömyyttäsi.
Liian harvoin tulen todenneeksi
miten olennainen osa olet elämääni.
Liian harvoin kerron
kuinka rakas minulle olet.
KUN ITKIT
Kun ensi kertaa itkit nähteni,
annoit minun nähdä sisimpääsi,
salattuun ja hauraaseen.
Kun näin sinun järkkyvän,
siitä hetkestä lähtien
olit minulle enemmän.
SYDÄN PAIKALLAAN
Sinä olet paras ystäväni ja rakastan sinua.
Rakastan sittenkin, vaikka sinulla on
äärettömän ärsyttävä tapa
takertua sanoihini ja analysoida niitä aina ja iankaikkisesti.
Rakastan kärkeviä kommenttejasi
ja viiltävän teräviä huomioitasi,
vaikka minua raivostuttaakin tarpeesi jakaa viisauttasi,
silloinkin kun en sitä yhtään kaipaa.
En ole kenenkään kanssa itkenyt niin kuin sinun,
eikä kukaan ole saanut minua nauramaan niin kuin sinä.
Kenenkään seurassa en voi heittäytyä yhtä hervottomaksi ja huolettoman hulluksi kuin sinun,
ja toisaalta,
kukaan ei saa minua vakavoitumaan hetkessä yhtä varmasti kuin sinä.
Kun maailmani toisinaan hajoaa,
sinä olet ensimmäisenä korjaamassa
mitä korjattavissa on.
Rakastan vinksahtaneita näkökulmiasi
ja rohkeuttasi potkia luutuneita ja puutuneita rakennelmia hajalle.
Mutta eniten rakastan sinua siksi
että sinulla on sydän siellä missä pitääkin -
paikallaan.
(Lauluntekijä Sinikka Svärdin tekstejä ystävyydestä kirjasta Sinulle, ystäväni)
Kiitos rakkaat ystäväni, te tiedätte keitä te olette <3
