Näytetään tekstit, joissa on tunniste Inglot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Inglot. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Inglotissa


Oltiin siis rakkaan ystäväni kanssa Inglotin 60min henkilökohtaisessa meikkiopastuksessa tiistai-iltana. Hankimme lahjakortin joskus kesällä City Dealin kautta. Opastuksen oikea arvo oli muistaakseni 65e, mutta maksoimme dealin kautta 15e. Lisäksi kaikista tuotteista sai käyntikerralla vielä 10% alennuksen.







Well well well...hauskaa oli. Hieman alkuun hämmensi, kun meikkaajana ja opastajana olikin mies ;) Hyvät naurut me työn lomassa hänen kanssaan saimme. Joskus silloin aiemmin mietin, että haluaisin vinkkejä kevyeen arkimeikkiin. Annoin sen nyt kuitenkin olla ja toivoin enemmän iltameikkiä. Sanoin käyttäväni tällä hetkellä paljon harmaan sävyjä meikissäni, ja samalla linjalla voidaan mennä, mutta olisi kiva tuoda siihen vähän jotain uutta. Rajausta en osaa tehdä muuta kuin kynällä ja senkin haparoiden. Nyt pääsin treenaamaan (taas kerran) ohuen eye-linerin käyttöä.
Ideana oli siis, että meikkaaja meikkasi ensin toisen silmän ja minä sain ohjeiden mukaan kokeilla itse laittaa sitten sen toisen. iinä huomasi, että on tehnyt ennen "vähän sinne päin"-meikkiä, oli kiva saada hieman teknistä ohjausta, miten esim. varjostaa ja häivyttää. Well...kuvat puhukoon puolestaan... Niin, älkääkä kiinnittäkö turhan paljon huomiota kaameessa kunnossa olevaan ihooni...kiitos pakkasen ja suklaan syönnin, couperosa on aikast paha.

tästä lähdettiin liikkeelle...silmien pohjustus

vaaleamman sävyistä luomiväriä liikkuvalle luomelle

mun vuoro

Hmm...näyttääkö vähääkään samalta?

tummaa luomivakoon

kyllä se varjostus nousi molempien mielestä liian korkealle

varovasti varovasti

ja häivytyksen vuoro


S


Rajaus tehtiin sinisellä linerilla...aika jännä!

voi apua...vaikeeta!



Värivoide ja puuteri

poskipuna oli kiva vaihtelu aurinkopuuterin jälkeen

tässä tuo huulipuna näyttää hyvältä...päädyin kuitenkin nudeen, koska nyt korostettiin silmiä.

Olin ihan tyytyväinen lopputulokseen. Sama kuitenkin kuin aina kampaajalla käydessä -sitä haluaa saada omat sormensa tukkaan ja laittaa se oman mielen mukaisesti...Kotiin tultuani lisäsin kokeeksi kerroksen mascaraa ja laitoin luomivärillä pientä rajausta alas.



Mitään ei pitänyt ostaa, mutta kuinkas sitten kävikään...

meikin pohjustusaine, eyeliner, käyttämäni luomivärit + extra, poskipuna, sivellin, huulipuna ja huultenrajauskynä.




Tänään kotiin tultuani kokeilin pikaseen meikin tekoa itse. Hauskaa oli...voi että mä aina välillä mietin, että jos maskeeraajana olisi helppo tienata elantonsa, mä olisin valmis vaihtamaan alaa...Uskon että nauttisin meikkaamisesta ihan tosielämässä aikuisten oikeasti. Hitto kun kaikki kurssitkin ovat aina niin kalliita, ettei niihin ole ihan vaan fiilispohjalta varaa. Anyway, jos vertaa eiliseen, niin en näköjään ihan niin rohkeasti uskaltanut vielä vedellä, mutta toisaalta tällainen hieman hillitympikin on ihan jees. Harjoitusta harjoitusta...




torstai 14. heinäkuuta 2011

Välihuomautuksia...


Tässä laiskaa aamua viettäessä piti tulla tänne huutelemaan muutama enemmän ja vähemmän tärkeä asia...


Ensinnäkin... UUSIA LUKIJOITA, jei :) Tervetuloa vaan Lila ja Jii Koo! Niin ja tietysti Maria jo hetken olleena, sinähän kuulut jo melkein kalustoon :) Lämmittää kovasti sydäntä tuo virallisen lukijakunnan laajeneminen. Olenkin itsekseni nimittäin ihmetellyt, että kovasti tuntuu käyvän ihmisiä lukemassa sivujani, mutta aniharva sanoo mitään, saati ilmoittautuu julkisesti lukijaksi...Se tuntuu oikeastaan aika kurjalta.
Pienoinen kiitoshalaus täältä siis kaikille teille "julkkiksille"!


Laittaisinko väliin vähän kurjia uutisia...sit vois taas lopettaa niihin hyviin...


No joo...vatsa...edelleen jumittava vatsa...Tässä kohtaa suosittelen että kaikki heikkohermoiset hyppäävät suosiolla seuraavaan kappaleeseen...seuraa arkaluontoisia paljastuksia...
Järki sanoi eilen illalla, että nyt on otettava järeämmät keinot käyttöön, sillä vatsa ei ole ollut normaali moneen päivään...ei tämä tilanne pyhällä hengellä parane.

Mulla oli siitä karppausalun ummetuksesta jäljellä vielä sellaisia Puresennid Ex-Lax tabletteja, joita otetaan 2-4kpl illalla ja aamulla pitäs sitten vatsan toimia. Ei ne kyllä silloin viimeksikään toimineet, mutta ajattelin kokeilla kun ei tilannekaan vaikuta sentään ihan niin pahalta kuin silloin. Otin siis illalla neljä tablettia.Vatsa alkoi heti möyrimään, mutta viiden jälkeen herätessä ei ollut mitään viitteitä odotetusta tuloksesta. Uhmasin kohtaloa ottamalla vielä kunnon annoksen Levolacia ja menin takaisin sänkyyn. Kahden tunnin päästä oli olo aika tuskainen ja epämiellyttävä kun vatsa heittää kuperkeikkaa, mutta mitään ei tule ulos. 

Enää ei sitten ollut muuta vaihtoehtoa kun...niin...juuri se ikävin...pienoisperäruiske. Mun oli pakko soittaa isäni käymään apteekissa puolestani, sillä mulla oli jo valmiiksi sisuksissa sellaiset laksatiivit, että äkillisen rusahtamisen riski oli liian suuri uhmattavaksi. 
No...en kiduta yksityiskohdilla, mutta mulla on valitettavasti sellainen tuntu, ettei se tyhjentynyt vielä kokonaan, mutta auttoi kuitenkin hiukan. Ajattelin että jatkan Vi-Siblin-kuituvalmisteen ja levolacin ylläpitoannoksen syömistä päivittäin ainakin jonkin aikaa ja katson miten tilanne kehittyy.


Nyt en välittänyt hiilareista tuon taivaallista vaan keitin itselleni lautasellisen kaurapuuroa marjoilla aamupalaksi. Kahvin tilalla lasillinen piimää. Tänään hellitään vatsaa.



Laiskottelen tässä vielä tovin...kirjoittaen, lueskellen ja kuunnellen Carolina Wallin Perezin levyä...sain sen poltettuna itselle....ihana, niin ihana!

Sitten vielä siihen viimeiseen mukavaan uutiseen.
Mulle on jo jonkun aikaa tullut s.postiin CityDeal-tarjouksia ja monta kertaa olen meinannut johonkin tarjoukseen tarttua, mutta viime hetkellä kuitenkin päättänyt olla ostamatta mitään. 
Eilen aamulla kuitenkin silmääni ostui tarjous, jossa Raision kauppakeskus Myllyn Inglotissa tunnin henkilökohtainen meikkiopastus vain 15e ja lisäksi saa silloin kaikista tuotteista 10% alennuksen. Opastuksen oikea hinta taisi olla joku 60e paikkeilla. Aika hyvä diili siis, eikö? Mulla on oma tapani meikata ja uskaltaisin väittää taidon olevan jollaintapaa ihan hyppysissäkin, mutta aina jokunen lisävinkki on tarpeen.  

Lähinnä toivon, että saisin vinkkiä kevyestä, mutta korostavasta arkimeikistä ja vaikka muutamia uusia sävyjä tähän hiusväriin sopivaksi. 
Oma hiusvärini on nimittäin mitäänsanomattoman ruskea...ja olen ihan varhaisteinistä asti värjännyt hiuksia. Ne ovat aina olleet voimakkaan punaiset. Viime vuoden vappuna kuitenkin kampaajani sai minut ylipuhuttua kokeilemaan jotain täysin uutta -eli blondia! Yksi parhaista kokeiluista, täytyy myöntää!  
Olen viihtynyt uudessa lookissani ihan alusta asti, mutta koska muutos oli niin radikaali, tarkoitti se myös meikin ja vaatteiden muuttamista. Punapäänä käytin voimakasta silmämeikkiä. Nyt blondina huomaa, että vähempi on parempi.


Nyt siis pitäisi varata aikaa Inglottiin. Kaverinikin osti itselleen samaisen diilin. Voidaan pitää naisten hemmottelupäivä :)

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...muutaman tunnin päästä lähdetään takaisin jazzeilla...kivaa!


sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Shop ´till you drop...

Joo, otsikostakin voi päätellä että aivan kuten sade jatkui tänäänkin, jatkui myös shoppailu...vähän niinkuin vahingossa...

Mielenkiintoisia juttuja...tarpeellisia juttuja...kauniita juttuja...
...Things things things...


Ne mielenkiintoiset jutut tulivat luontaistuotekaupasta...Mun on jo kauan pitänyt mennä ostamaan kookosöljyä, kun sitä monet karpit tuntuvat pistävän kahvinsa joukkoon lisätäkseen rasvaa ruokavalioonsa. Mukaan tarttui myös kuivattuja Goji-marjoja pussillinen, sekä akupunktiosormus. Kaikista sain vähän lisäinfoa ja luettuani olin kovin ihmiessäni esimerkiksi siiä, miksei useammat ihmiset ole hehkuttaneet kookosöljyn erinomaisuudesta, ja miksi ei itse ole hankkinut tuotetta aikaisemmin???

Kookosöljyä ja Goji-marjoja

Akupunktiosormus ja mukana tullut lappunen


Kookosöljyä voidaan käyttää ruoanlaitossa (paistaminen, leivonta, leivän päällä, kahvin makeutuksena), ihon hoidossa (kosteuttaa, tehostaa auringonottoa, pehmentää ja tasoittaa ryppyjä), sekä nauttia suoraan muutamista teelusikallisista muutamiin ruokalusikallisiin päivässä. Raakakäyttö on aloitettava teelusikallisista.

Kookosöljylehtisessä kerrotaan sen
- vahvistavan immuniteettijärjestelmää
- antavan suojan viruksia, bakteereja, sekä sieni- ja hiivatulehduksia vastaan
- parantavan ruoansulatusta, sekä ravinteiden imeytymistä
- lisäävän aineenvaihduntaa, sekä nostavan energiatasoa
- lisäävän kilpirauhasen toimintaa
- tukevan painonpudotusta
- suojaavan ihoa infektioilta(mm.psoriasis) ja auttavan hillitsemään hilseilyä
- auttavan magnesiumin ja kalsiumin imeytymisessä
- helpottavan vatsahaavan oireita, sekä suojaavan maksaa
- se ei sisällä kolesterolia
- on antioksidanttinen, sekä
- kaunistavan ihoa ja hiuksia
(cocovi.fi)

Ajattelin nyt ainakin kahviin koittaa tuota laittaa, sekä varmasti paistamiseen. Karpeille tämä on hyvä tuote, jotta saa ruokavalioon lisää rasvaa.

Tuo akupunktiosormus oli kanssa aika jännä. Sen sanotaan käsittelevän akupunktiopisteitä, sekä stimuloivan meridiaaneja, jotka virtaavat sormien läpi. Sormusta on määrä kuljettaa 20-60krt jokaisessa sormessa ylös ja alas. Sormet lämpenevät ja notkistuvat kun verenkierto paranee. Tätä käytetään myös reumaattisiin ja kipeisiin niveliin. Kokeilin muutamiin sormiin ja hauskan-miellyttävän-ihmeelliseltä tuo tuntui. Pakko kokeilla ennen nukkumaanmenoa koko 60:n sarja.


No, niitä tarpeellisia juttuja sitten....Öööö...pitää miettiä...No, mutta jos käsitellään ne kauniit jutut ensin, niin niistä seuraa ne tarpeelliset jutut sitten :)


sievä ruskea pallomekko

tämä mekko kulkee siinä kamalan ja kamalanihanan rajamailla

...mutta oli vaan niin koukuttava...

laukku ja hauska kukkavyö

ihan parasta...niin ja tämä oli sieltä kuuluisalta musaosastolta...

luomivärejä

...Niin...kaipa nuo luomivärit olivat niitä tarpeellisia tällä kertaa. Olen jo pitkään mielelläni arjessa käyttänyt voidemaisia luomivärejä, niillä kun saa nopeasti kevyen meikin.  Englannista viime kesänä ostamani tuotteet uhkaavat loppua. Voidemainen luomiväri ei taida täällä kotosuomessa olla tällä hetkellä se IN juttu, joten en ole onnistunut miltään merkiltä niitä löytämään. Inglotista kysyin ja heillä oli silikonia sisältävä taikaneste, jota sotkemalla luomiväriin saa siitä voidemaista! Aivan loistava keksintö ja pullollinen tuota ihmeainetta maksoi vain 10e!


Nooh...tällainen ihana viikonloppu takana...tietää ainakin miksi menee huomenna töihin!