sunnuntai 23. lokakuuta 2011

BARCELONA part Two

Toisessa osassa matkakertomustani pääosaan pääsee ruoka...ihana, suussasulava, taivaallisen herkullinen ruoka!



Koska kämppä oli keittiötä myöten kamala ja me naiset (siis minä ja rakas ystäväni) rakastamme herkkuja ja makuelämyksiä, suuntasimme joka aamu Goottilaiseen kaupunginosaan aamiaiselle. Voi niitä ihania kahviloita! Mä arvostan suuresti sitä, että joka paikassa kahvi on vasta keitettyä ja appelsiinimehu rämmäleineen vastapuristettua...That´s what I call quality! Mielenkiintoista oli useaan otteeseen huomata, että espanjalainen on perusilmeeltään aika vihaisen näköinen ja yleisvaikutelma on ensin lähes aina töykeä (kaupoissa ja ravintoloissa), mutta yhtäkkiä he yllättävätkin ystävällisyydellään. Uskon vahvasti että osa syy asiaan on se, että uskalsin laittaa itseni peliin ja edes vähän käyttää sanakirjasta harjoittelemaani turistiespanjaa. Varmasti meni pyllylleen monta kertaa, mutta aina saatiin mitä tilattiin ja mä nautin siitä onnistumisen fiiliksestä. Jonain päivänä mä olen vielä säännöllisessä 8-16-duunissa (tai uskaltaudun ajaan autoa, sekin helpottais) ja pääsen espanjankurssille.
Elikkäs...Un cafe con leche, un bocadillo con jamon serrano, un zumo naranja e un croissant con chocolat (ystävälle) jotain tähän suuntaan...kirjoitusasusta ei hajuakaan, joten espanjantaiturit, sulkekaa silmänne :D






Päivisin tuli herkuteltua muun muassa...

"Otatteko isot vai pienet Sangriat?" -Isot kiitos.....No niin, urpoturisteja vedettiin jälleen alta lipan! No, oltiin varmasti ainakin tovi Ramblan nauretuimmat kohteet!

Ihanan kylmä mansikka-banaani shake

Oi oi mitä ihania oliiveja kauppahallista. Parvekefeasteissä myös punkkua, Manchego-juustoa ja serranokinkkua. Ai että kun pieni sydän nautti täysin rinnoin!

Jäätelö oli Taivaallista...Mmmmmm


Ja iltaisin esimerkiksi näin...

Jo viimereissulla hyväksi havaitti wokkimesta...

ei tuottanut pettymystä tälläkään kertaa!
Loistavaa paellaa erittäin härössä raflassa...what an experience!

Menu del dia ihanan räjähtäneessä tavernassa sisälsi...

0,75l punkkua, alkupalana pinaattitäytteiset cannelonit juustokastikkeella

Pääruokana ihanaa yrttikanaa ja randuja

Ja jälkkäriksi valitsin suklaakakun, nam!
Nyt kun katselitte tuota lounasta, eli menu del diaa...niin arvatkaapas mitä tämä kaikki viineineen kustansi?
....Can u believe this...10e!!!!!!! Ja se oli NIIIIIN hyvää. Täytti koko päiväksi, ei jaksettu illalla mennä enää uudestaan syömään vaikka oli kiva mesta jo valmiiksi katsottuna.

Well...Barcelonan kahteen kauppahalliin en kyllästy koskaan...niissä vierähtää helposti monta tuntia ihaillessa ja yökkäillessä...










Ööö... ..... ....no enpäs sanokaan....





tuliskohan noista känään jos söis oikein monta? :D




What the hell is THAT?????

Erm...onkohan tuo nyt ihan sallittua? :D


Muistitko lakata kyntesi?

Tällaisia tunnelmia tällä kertaa, toivottavasti nautitte nojatuolimatkasta...vielä on kolmas osa tulossa, pysykäähän kuulolla!

Adios!

3 kommenttia:

  1. Ihania kuvia taas!! Voi vitsi, voin vaan kuvitella kuinka mukavaa on kierrellä rauhassa ja tehdä löytöjä.. Ihastella ja nauttia.. Aijai..
    Mut toi teidän hotelli juttu oli ikävä, onneksi muuten matka oli onnistunut!!
    Ihanaa ihanaa, ehkä mäkin joskus reväytän ja lähden matkalle tyttöjen kanssa.. =)

    Tervetuloa siis suomen kamaralle, kylmyyden ja harmauden keskelle.. ;)

    t. Pekoni

    VastaaPoista
  2. Kiitos näistä Barcelona-postauksista ja etenkin runsaista kuvista!:) Olen lähdössä perjantaina Barcelonaan ensimmäistä kertaa ja googletteluni toi minut tänne. Näyttää ihanalle paikalle!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa että kuvista on ollut iloa muillekin kuin itselle! Voi, varmasti ihastut Barcelonaan, se on niin monipuolinen kaupunki! Tosiaan, jos vielä ennen matkaa eksyt sivuilleni, niin goottilaisilla kaduilla (Ramblan oikealla puolella satamasta katsoen) kivoja putiikkeja ja kahviloita. Mainitsemani Wok-mesta löytyy satamassa sijaitsevasta Maremagnum-ostoskeskuksesta. Ehdottomasti voin lämmöllä suositella "paremmaksi" ruokapaikaksi illalla Placa Reialilta löytyvän Les Quine Nits"-ravintolan. Loistavaa ruokaa, kohtuulliseen hintaan. Suosittu mesta myös paikallisten keskuudessa, joten paikalle kannattaa ilmestyä alkuillasta tai varautua jonottamaan. Ihanaa matkaa sinulle ja tulehan ihmeessä kertomaan myöhemmin mitä pidit!

    VastaaPoista

Mukavaa kun pistäydyit kommetoimassa. Kiitos jo etukäteen ja tulehan toistekin!