torstai 3. toukokuuta 2012

Salaisuus paljastuu...

Ihanaa miten monet ovat peukutuksensa lomassa jännittäneet ja kummastelleet mistä oikein oli kysymys.
En ole voinut asiaa paljastaa ennen kuin olin vienyt sen loppuun ja kertonut asiasta kaikille niille joille se kuuluu.

Oh well...tämäkin mysteeri sai täysin eri käänteen mitä olin alussa ajatellut ja toivonut. Tiedän kuitenkin että tämä lopullinen käänne oli se aito ja oikea...eli eli...

Kyse oli työasiasta. Minulla ei ole ollut mitään suunnitelmia vaihtaa työpaikkaa ja olen tyytyväinen paikassa missä olen. Kuitenkin kuin kohtalon oikkuna satuin eräänä keskiviikkona muutama viikko sitten katsomaan avoimia työpaikkoja ja eräs ilmoitus osui silmiini. Kyseisestä paikasta olen kuullut kovasti positiivista palautetta useammalta ihmiseltä suoraan ja paikalla on puskaradionkin kautta kovasti hyvä maine. Lisäksi heillä auki olleessa pestissä saisin käyttää ulkomaankokemustani ja kielitaitoani hyödyksi ja tämä nimenomainen seikka oli se, mikä nykyisessä työpaikassani puuttuu. Olin aivan haltioissani ja sisimmässäni tiesin että tämä kortti minun olisi katsottava. Koska haluan aina pelata rehellisin kortein, kerroin heti seuraavana päivänä johtajalleni että aion kyseistä paikkaa hakea. Soitin lisäksi uuden paikan johtajalle ja kyselin lisätietoa paikasta. Asiat etenivät nopeasti ja jo alle viikon kuluessa olin haastattelussa. Se oli se jännittävä hetki johon kaipailin teidän peukkujanne.

Menemättä yksityiskohtiin todetakoon että tulin haastattelusta todella sekavin miettein...Minulla ei jäänyt kovinkaan hyvä mieli ja paikalla olleiden ihmisten käytös oli monin paikoin jopa ala-arvoista. Mä olen niin tarkka käytöksestä...jokaisella meillä on joka hetki mahdollisuus valita, käyttäydymmekö hyvin vai huonosti ja tällaisissa virallisissa tilanteissa me itse olemme omia käyntikorttejamme.
Olin ensin niin pettynyt, sillä omat odotukseni olivat niin korkealla sen kaiken perusteella mitä olin kyseisestä paikasta kuullut...Surulinen fakta oli kuitenkin se, että henkilökohtainen ensikosketukseni oli kaikkea muuta...se hyvä ei siinä tilanteessa välittynyt. Samalla tajusin, miten edistyksellisiä omassa työpaikassani monessa mielessä ollaan.
Pettymyksen nieltyäni kuuntelin omaa sisäistä ääntäni ja päätin että tuli mitä tuli, minä en ottaisi paikkaa vastaan jos sitä minulle tarjottaisiin.

Tänään oli se hetki jolloin sain kuulla että minut on hyväksytty toiseen valintakoevaiheeseen. Vihelsin osaltani pelin poikki ja kohteliaasti kiitin tilaisuudesta, kiletäydyin ja toivotin hyvää kesää. Kun sain vastaukseksi vielä pelkän OK, tiesin viimeistään, että päätökseni oli täysin oikea.

Kaikella on tarkoituksensa...Tämän tarkoitus ei selkeästikään ollut muutos minun elämässä, vaan sen havaitseminen, että olen juuri oikeassa paikassa ja minulla on siellä kaikki paremmin kuin hyvin :)

Olo on höyhenen kevyt ja onnellinen...ja kaiken kruunasi vielä se, että sain kuulla voittaneeni mukavia palkintoja Dzinnin ajatuksia-blogissa.

Kiitos vielä kaikille ihanaisille peukuttaneille!

7 kommenttia:

  1. no vihdoinkin paljastus.. Kurja kuulla ettei paikka täyttänytkään odotuksiasi, ja toisaalta onnexi näin, sillä mielestäni nykyinen työpaikkasi on todella hyvä. Minä pidin valtavasti, jos asuisin lähempänä, palaisin ehdottomasti takaisin.

    Olen itsekkin käynyt katsastamassa paikkaa, josta olin kuullut jonkin verran hyviä juttuja, mut sitten se olikin ihan muuta.. Itse en aijo ikinä käyttää kyseisen laitosketjun palveluita..

    Hienoa että sulla on rohkeutta katsella muitakin vaihtoehtoja!
    Minäkin avaan kesällä uuden sivun, ei sitä ainakaan menetä mitään..

    t. Pekoni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tässä ole mitään kurjaa ystäväiseni. Harmitus on jo ohitse ja olo helpottunut. Uskon tietäväni mihin "laitosketjuun" viittaat..sanottakoon että tämä ei ole samaa lafkaa mistä puhun. Mikä sivu sulla avautuu? Ihanko uusille urille suuntaat? Tsemppiä vaan kovasti!

      Poista
  2. Musta on ihan hyväkin ainakin joskus hankkiutua työhaastatteluun, sillä siinä tilanteessa selkiintyy itsekullekin aika hyvin se, minne on suuntaamassa elämässään.

    En tietty tarkoita, etta tulisi summanmutikassa haettua millaista paikkaa tahansa, vaan juuri tällaisia tilanteita kuin sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, olen ihan samoilla linjoilla kanssasi Dzinni! Nyt olen kokemusta rikkaampi ja oli hyvä huomata työsarallakin kasvaneensa...sitä pitää erilaisia asioita tärkeänä mitä joskus vastavalmistuneena ja arvostaa sitä omaa osaamistaankin sen verran, että tietää minne sen haluaa lahjoittaa :)

      Poista
  3. Hyvä että kuuntelit omaa intuitiotasi! Ja olihan tuostakin jotain hyötyä kun arvostat nyt enemmän nykyistä paikkaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin fcookie! Olen oppinut kuuntelemaan sitä sisäistä ääntä ja monesti jos ei ole sen mukaan toiminut niin pöpelikköön on päädytty tai ainakin monelta mielipahalta olisi säästynyt...Mutta kyllä, mulla on ihan uusi syke tuolla vanhassa työpaikassa nyt tän koko episodin kautta ja tiedän että mulla on hyvä olla :)

      Poista
  4. Hyvä tosiaan että huomasit hyvät puolet omassa työpaikassasi! Ja ennemmin kannattaa katsoa kuin katua.
    Sen jutun minäkin teen. Vaihdan alaa.. Luovun, ainakin toistiseksi unelma ammatistani..
    Takana vaikea vuosi.. Sn seurauksena ajauduin nyt näille uusille urille.. Olen toiveikas ja oikeastaan kovin innoissanikin!
    (btw aloitan ensiviikolla erään unelmani toteutuksen, moottoripyöräkortin ajamisen (; )

    t. Pekoni

    VastaaPoista

Mukavaa kun pistäydyit kommetoimassa. Kiitos jo etukäteen ja tulehan toistekin!