sunnuntai 20. marraskuuta 2011

London Calling


Ihan mahtavaa!

En olisi aamulla osannut arvata, että illalla päätän lähteä uuden vuoden jälkeen pikavisiitille Englantiin. Huomenna pitäis buukata lennot!
Minähän asuin siellä aikoinani neljä vuotta ja sinne jäi aivan mieletön ja rakas ystäväporukka. Viimeksi nähtiin osan kanssa kun he tulivat viime talvena kanssamme Lappiin. Omasta vierailusta englantiin on nyt puolitoista vuotta aikaa. Ihanaa ihanaa ihanaa päästä tapaamaan kaikkia rakkaita!

Meillä on aina ihan hulvatonta yhdessä! Kaikki vain sulautuvat niin hyvin yhteen, vaikka ikäjakauma on suuri. Menen siis entisen pomoni perheen luokse. Koko heidän suku ja minun sukuni ovat siellä asumiseni myötä kuin yhtä suurta perhettä.

Seuraavassa pieni otos viime reissun tähtihetkistä. Oltiin perinteisellä "power drinking-reissulla" jonka teemaksi nousi "joka pubista pitää nyysiä joku matkamuisto" (hah, kovin aikuismaista, i know!). Nooh...illan päätteeksi neidolla oli päässään vessapaperirulla ja sylissä korttipakan lisäksi intialaisesta ravintolasta lautanen ja kankainen lautasliina. Ha ha, so much fun!






No joo, viikonloppuun on mahtunut muutakin, mistä voisi kirjoittaa ja liittää kuvia, mutta jääköön ne toiseen kertaan. Nyt mä fiilistelen londoniumilla! Until next time folks!

5 kommenttia:

  1. Eeeeeeeeeeeeeeeeeeeeen keeeeeeeeeeeeeestääääääää, tahtooooooooooooo-oooooooo-ooooo-ooo kans! :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kun pääset sinne :) Tuli niin hyvä mieli puolestasi tätä lukiessani!

    VastaaPoista
  3. Voi mä oon niin kateellinen! Me käytiin Tonin kanssa Lontoossa häämatkalla ja rakastuin paikkaan heti ensimmäisenä päivänä. Rahat vaan ei ole sen jälkeen riittäneet matkusteluun.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa pepper kuulla kuinka täysillä ihminen voi elää!! Sulla on paljon mitä vanhana voi muistella!
    Ihan luksusta, välillä haaveilen et mäkin lähen extempore matkalle jonnekkin.. mut jotenkin oon niin nuuka, täytyy sit tieää vamasti et joku mesta ois käymisen ja maksamisen arvoinen..
    Välil tekis mieli lähteä anthony bourdainin matkaan, just pois turistiryysiksestä, kuitenkin löytäis loistavat ravintolat, matkakokemukset, nähtävyydet jne. =D ehkä oon liian vaativa..
    Ja ehkä mulle kelpais joku kiva turistipaikkakin, missä ois nähtävyyksiä ja pippalointia kanssa..
    Hmm..

    Mut ihan hillittömän mukava kuulla et sulla on edessä taas matka ja vielä ystäviä tapaamaan!! Jee

    Pekoni

    VastaaPoista
  5. Acata, Lila, Maria ja Peksu...Kiitos ihanaiset naiset että siellä tahoillanne myötäelätte ilossani mukana, voi kunpa saisinkin teidät kaikki mukaan seikkailuun :)
    Mä olen täällä ihan fiiliksissä buukattuani tovi sitten lennot...Elikä meno on nyt ihan virallisen virallista :D Täytyykin tässä tehdä vanhasta matskusta kunnon londonium postaus...jos vähänkään onnistun, sillä suurimmassa osassa kuvia on koko lauma ihmisiä, jotka ei varmastikaan toivoisi löytävänsä kasvojaan mun blogista. Joo, mutta ihanaa jee ihanaa!

    VastaaPoista

Mukavaa kun pistäydyit kommetoimassa. Kiitos jo etukäteen ja tulehan toistekin!