Pala kurkussa...

Paha olla...surulinen, haikea...

En tiedä onko se tämä uusi kevät mikä niin vahvana ja vihreänä puskee läpi, joka saa oloni niin levottomaksi vai mistä on kyse...mutta viimeisten viikkojen aikana mä olen taas niin voimakkaasti kaivannut entistä rakastani...hän on muuttanut taas pysyväksi asukiksi pääni sisälle...sydämestä hän ei ole missään vaiheessa poistunutkaan. Mä en tiedä koska te kaikki kyllästytte lukemaan tätä paskaa tästä liikaakin kulutetusta aiheesta...mutta mä toivon että purkamalla ajatuksiani sekä tänne että rakkaitten ystävieni niskaan, mä saisin pelattua iltselleni hetken lisäaikaa etten tekisi mitään mitä myöhemmin katuisin...

Onhan tässä tullut järkeä lisää...tämä, että olen pystynyt silti vastustamaan sydämeni ääntä, on osoitus siitä. Aikaisemmin mä olisin antanut periksi jo kauan sitten. ... Mutta minä olen kuitenkin minä, ikuinen sydämellä eläjä..ja osoituksena siitä voin tunnustaa että moneen kertaan olen viestin puhelimeeni kirjoittanut ja yksi on säilynyt luonnoksissakin...Viime hetkellä on kuitenkin aina järjen ääni saanut siirrettyä lähettämistä seuraavaan hetkeen. Sitä se on tällä hetkellä...Hetkestä toiseen selviytymistä...yhden hetken yli elämistä...rakkaita muistoja...kipeiden torjumista...ja haavekuvaa, illuusiota.

Kohta neljä kuukautta siitä kun mä viimeksi iskin liinat kiinni...ja minulle se tuntuu pieneltä ikuisuudelta...Mä olen ollut niin vahva...ja nyt taas tunnen oloni niin heikoksi...Koska tämä kaipaus ja nämä ajatukset jättävät mut lopullisesti rauhaan??? ...Kai sitten, kun elämääni astuu uusi ihminen...

Mä tunnen tällä hetkellä niin suurta yksinäisyyttä...tyhjiöön sisälläni hukkuu...

Eilen illalla oli pakottauduttava lukemaan tännekin silloin kerran laittamaani narsismi-postausta...ja sen myötä tietysti mieleen tulvi väkisinkin niitä kurjia faktoja, ikäviä muistoja joita ei voi kuorruttaa suklaalla ja kermavaahdolla...Tästä syystä yö oli oikea liskojen yö...Ja nyt on vaikeaa aktivoitua päivän askareisiin...Mutta tarpeeseen se tuli...taas ovat faktat hitusen kirkkaampina mielessä ja sen avulla mennään varmasti päivä tai kaksi eteenpäin. 

Nyt otan itseäni niskasta kiinni...jotain hyvää musaa, aamukahvia ja hieman kotihengettären hommia olisi edessä...Jaksaisikohan sitä putsata parden...jos vaikka uusia kesäkukkia hakisi sitten ensi viikolla. 

Voi, ja torilta eilen ostetut tämän kesän ensimmäiset salaattiainekset odottavat jääkaapissa...Mozzarellasalaatin kylkeen pitää kehittää vielä jotain lisää...Hmmm...

Kiitos sinulle kun kuuntelit...tämä helpotti taas vähäsen...Mukavaa päivänjatkoa ja palataan!

Leimasinkurssin satoa

Kuten jo aiemmassa postauksessa kerroinkin, olin muutama viikko sitten leimasinkurssilla. Kurssin vetäjä oli joku .tunnettu calligrafisti ja aikamoinen persoona. Hän antoi meille malliksi yhdet aakkoset ja halusi että jokainen meistä kokeilee tehdä ainakin oman alkukirjaimensa. Sen tehtyäni piirsin muutamia kirjaimia valmiiksi ja H:ta tehdessäni päätinkin tehdä omanlaiseni version. Tämän nähdessään opettaja kirjaimellisesti punehtui kiukusta, hän ei saanut sanaa suustaan vaan poistui kihisten vierestäni eikä sanonut loppupäivänä mulle enää sanaakaan. Kuulin myöhemmin että hän on aika tempperamenttinen...

Anyway, ennen kurssia saimme tilata opettajan kautta välineet, eli teräsetin jossa oli viisi terää. Setti oli todella laadukas ja maksoimme siitä vain 7.50e. Lisäksi tilasin hänen kauttaan jenkeistä kaksi levyä kumia, 15e kpl. Kumin laadussa on kuulemma eroja, mutta tämä osoittautui kaikkien ylistysten arvoiseksi, sitä oli todella helppo työstää. Kurssilla saimme käyttää opettajan värejä ja kävin myöhemmin askartelukaupasta ostamassa pieniä leimasinvärinappeja hintaan 3e kpl.

Täytyy myöntää että kurssin alussa kun kaivettiin viivottimet esille ja alettiin millimetrihifistelemään, mulla meinas hitsata totaalisesti kiinni ja olin heittää kirveen kaivoon...mutta lopulta itse asiassa innostuin...Tämä innostus tosin tapahtui enemmänkin sitten vasta kotona, kun sai tehdä omalla tyylillään eikä jälki ollut niin nokonnuukaa...

Näin kaikki siis tapahtuu...

ensin piirretään perusmuotoja paperille. Käytetään aina samaa pohjaa, eli esim I:n muoto kopioidaan B:hen jne.

Valmis kirjain jäljennetään leivinpaperille

Ja "silitetään" väärinpäin kumiin. Kumista leikataan sopivan kokoinen pala.

...ja aletaan kaivertamaan ympäri ensin pientä terää käyttäen...

Kun on saatu kaiverrettua, tehdään koevedos

...josta nähdään mitä kohtia tulee korjata ja tarkentaa

Niitä sitten korjaillaan ja otetaan uusia vedoksia.

Kirjainten lisäksi on syntynyt vähän muutakin

Leimasintaiteilua täydentäisi loistavasti Calligrafiataidot. Tuurilla satuin tänään löytämään Suomalaisen kirjakaupan alennuksesta jonkinlaisen aloittelijan calligrafiasetin jossa oli kirja, kynä neljällä terällä ja kolme mustepatruunaa. Niillä pääsee varmasti alkuun...jei :)

...pitkästä aikaa...

...syntyi koru...

Siitä on oikeasti puolitoista vuotta aikaa kun viimeksi oikein innolla koruja olen tehnyt. Tämän jälkeen muutaman pakollisen silloin tällöin. Tämäkin uusin tulokas kuuluu siihen "pakolliset" osastoon. Eräs ihminen kysyi minulta taannoin että vieläkö teen koruja ja sen kummemmin asiaa ajattelematta huomasin sanovani että joo, kyllä teen. Hän kaivoi sitten kassistaan vaalean lilan ovaalin korviksen (taisi olla jotain korukiveä) ja pyysi että tekisin hänelle siihen sopivan kaulakorun. Pituuden hän määritteli, muuten sain vapaat kädet. Olin jo asian taas autuaasti unohtanutkin, kunnes tajusin äkisti viime perjantaina, että lauantaina tapaisin yhteisen tuttumme ja korun olisi ehkä syytä olla jo valmis. Ei muuta kun tuumasta toimeen sitten. Mulla ei ollut sopivia lilan sävyjä varastossa mihinkään kevyeen koruun, minkälaista olin alunperin ajatellut, joten pakko oli tehdä tällainen raskaampi. Mitään innostuksen huumaa en vieläkään tehdessä kokenut, mutta yllättävän kivuttomasti se meni kuitenkin ja täytyy sanoa että olin lopputulokseen tyytyväinen. Kaulakorun lisäksi tein samaa sarjaa vielä rannekorun. Kuulin myöhemmin, että tilaaja oli ollut koruun kovasti tyytyväinen ja se kai tässä on tärkeintä.

Kovasti kiireisiä ovat olleet viime päivät ja paljon epämiellyttäviä juttuja on onneksi nyt takanapäin. Piti mm.käydä taas vuotuisella gyne-reissulla ja tähän kuului pillereiden uusimisen lisäksi myös papa. Huh, miksi tuo käynti aina onkin niin epämiellyttävä ja jännitän aina kauheesti etukäteen vaikka mulla on ehkäpä maailöman ihanin gyne...Onneksi kuitenkin kaikki oli kunnossa. Juttelin hänelle mun kummallisista välivuodoista jotka selkeästi liittyvät karppaamiseen. Hän ei ollut asiasta mitenkään huolissaan. Viime käynnillä oli asiasta jo juttua ja silloin mulla oli just vuodot päällä, joten papaa ei pystytty ottaan. Tuolla kerralla hän kuitenkin ultralla tsekkas ettei ole munasarjakystia, jotka saattavat aiheuttaa vuotoa. Yksi, mitä hän vielä tällä kerralla suositteli jossain vaiheessa tsekkauttaan verikokeella oli mahdollinen kilpirauhasen vajaatoiminta.

Toinen juttu mitä tässä olen viime päivät taas stressannut oli Tyks:n kuulokeskuksessa tehtävät kuulotutkimukset. Kolmisen vuotta sitten työterveystarkastuksen yhteydessä mulla todettiin oikeassa korvassa puheäänen taajuudella ihmeellinen kuulonalenema ja ne heitti mut lähetteellä tyksiin. Heidän tarkemmilla laitteillaan tulos oli jopa huonompi mitä ensin oli havaittu ja ongelma oli selkeästi sisäkorvatyyppinen. Tämä tarkoittaa sitä, ettei vikaa pysty leikkauksella korjaamaan, vaan ainut apu on kuulokoje. Ensimmäisillä tutkimuskäynneillä poissuljettiin kasvainmahdollisuudet ym. ja voitte kuvitella että tällaiselle stressikimpulle se oli aika kovaa aikaa. Aloin käymään säännöllisissä kontrolleissa joissa haluttiin selvittää kuulon huononemisen nopeutta. Viimeksi kaksi vuotta sitten tehtiin yllättävä löydös myös välikorvan alueelta ja sen tähden tapaamisväli oli nyt kaksi vuotta..Haluttiin nähdä mihin se oli tässä ajassa muuttunut. Välikorvan vikoja pystytään hoitamaan leikkauksin. Mulla oli nämä tutkimukset nyt viime viikon lopulla. Jännitti, sillä mielestäni kuulotutkimus on aina niin ahdistava ja olen kokenut useat työntekijät siellä kovin töykeiksi...Pitää painaa nappia kun vähänkin kuulee jotain...kuitenkaan ei saa arvata (siitä saa heti huutia)...ja lopulta kun kuulet sekä oman sydämen sykkeen, hengityksen että mahdollisia piippauksia, et enää tiedä mitä kuulet oikeasti...Ja onhan se aika synkkää joutua vastatusten sen faktan kanssa, että et oikeasti kuule yhtään mitään mitä toinen sanoo (siellä on sellainen testi, jossa pitää toistaa kuulemansa sanat). Anyway, tällä kertaa sain kuitenkin mahtavia uutisia...välikorvan muutos oli luultavasti ollut vaikusta johtuvaa, sillä sitä ei enää ollut. Sisäkorvan kuulonalenema on edelleen, mutta siinä ei vissiin ole tapahtunut särin suuria muutoksia. Lääkäri totesi vian olevan joko geneettinen tai synnynnäinen. Hän ei kokenut enää tarpeellikseksi pitää vuotuisia tsekkejä, vaan minä ilmoitan sitten kun koen että huonontunut kuulo haittaa arkeani siinä määrin, että kuulokojetta tulisi harkita. Ja tähän voi mennä vuosia. Helpotus on nyt suuri!

Kaiken stressin jälkeen mä odotin oikein seitsemän päivän lomaani...olin suunnitellut siivoavani, ulkoilevani, kirjoittavani blogia, tapaavani kavereita....Mutta, kohtalo puuttui taas peliin ja kaatoi minut sängyn pohjalle...kuudes lomapäivä menossa ja voin ensimmäistä kertaa todeta olevani sen verran tolpillani että menen ystäväni kanssa syömään kaupungille. Lääkkeiden voimalla ja ääni painuksissa, mutta menen kuitenkin.

Olin muuten taannoin sellaisella leimasinkurssilla. Siitä tarkoitus tehdä ihan oma postauksensa, mutta niistä aneista syntyi rakkaalle äidilleni äitienpäiväkortti...

Kenzon miniatyyriparfyymit annoin lahjaksi äideistä parhaimmalle

Salaisuus paljastuu...

Ihanaa miten monet ovat peukutuksensa lomassa jännittäneet ja kummastelleet mistä oikein oli kysymys.
En ole voinut asiaa paljastaa ennen kuin olin vienyt sen loppuun ja kertonut asiasta kaikille niille joille se kuuluu.

Oh well...tämäkin mysteeri sai täysin eri käänteen mitä olin alussa ajatellut ja toivonut. Tiedän kuitenkin että tämä lopullinen käänne oli se aito ja oikea...eli eli...

Kyse oli työasiasta. Minulla ei ole ollut mitään suunnitelmia vaihtaa työpaikkaa ja olen tyytyväinen paikassa missä olen. Kuitenkin kuin kohtalon oikkuna satuin eräänä keskiviikkona muutama viikko sitten katsomaan avoimia työpaikkoja ja eräs ilmoitus osui silmiini. Kyseisestä paikasta olen kuullut kovasti positiivista palautetta useammalta ihmiseltä suoraan ja paikalla on puskaradionkin kautta kovasti hyvä maine. Lisäksi heillä auki olleessa pestissä saisin käyttää ulkomaankokemustani ja kielitaitoani hyödyksi ja tämä nimenomainen seikka oli se, mikä nykyisessä työpaikassani puuttuu. Olin aivan haltioissani ja sisimmässäni tiesin että tämä kortti minun olisi katsottava. Koska haluan aina pelata rehellisin kortein, kerroin heti seuraavana päivänä johtajalleni että aion kyseistä paikkaa hakea. Soitin lisäksi uuden paikan johtajalle ja kyselin lisätietoa paikasta. Asiat etenivät nopeasti ja jo alle viikon kuluessa olin haastattelussa. Se oli se jännittävä hetki johon kaipailin teidän peukkujanne.

Menemättä yksityiskohtiin todetakoon että tulin haastattelusta todella sekavin miettein...Minulla ei jäänyt kovinkaan hyvä mieli ja paikalla olleiden ihmisten käytös oli monin paikoin jopa ala-arvoista. Mä olen niin tarkka käytöksestä...jokaisella meillä on joka hetki mahdollisuus valita, käyttäydymmekö hyvin vai huonosti ja tällaisissa virallisissa tilanteissa me itse olemme omia käyntikorttejamme.
Olin ensin niin pettynyt, sillä omat odotukseni olivat niin korkealla sen kaiken perusteella mitä olin kyseisestä paikasta kuullut...Surulinen fakta oli kuitenkin se, että henkilökohtainen ensikosketukseni oli kaikkea muuta...se hyvä ei siinä tilanteessa välittynyt. Samalla tajusin, miten edistyksellisiä omassa työpaikassani monessa mielessä ollaan.
Pettymyksen nieltyäni kuuntelin omaa sisäistä ääntäni ja päätin että tuli mitä tuli, minä en ottaisi paikkaa vastaan jos sitä minulle tarjottaisiin.

Tänään oli se hetki jolloin sain kuulla että minut on hyväksytty toiseen valintakoevaiheeseen. Vihelsin osaltani pelin poikki ja kohteliaasti kiitin tilaisuudesta, kiletäydyin ja toivotin hyvää kesää. Kun sain vastaukseksi vielä pelkän OK, tiesin viimeistään, että päätökseni oli täysin oikea.

Kaikella on tarkoituksensa...Tämän tarkoitus ei selkeästikään ollut muutos minun elämässä, vaan sen havaitseminen, että olen juuri oikeassa paikassa ja minulla on siellä kaikki paremmin kuin hyvin :)

Olo on höyhenen kevyt ja onnellinen...ja kaiken kruunasi vielä se, että sain kuulla voittaneeni mukavia palkintoja Dzinnin ajatuksia-blogissa.

Kiitos vielä kaikille ihanaisille peukuttaneille!

Jotain suurta...

Tiedättekös...ylihuomenna keskiviikkona tapahtuu jotain...

...Jotain sellaista mistä en halua tässä kohtaa sanoa mitään muuta...

...mutta sen sanon, että pitäkää peukkuja mun puolesta...niin ja sen, että tämä nyt ei sitten liity mihinkään eksiin...

Ripsipidennykset

Olenkohan missään kohden aiemmin edes maininnut että olin ottamassa ripsienpidennykset?
...Se nyt oli sellainen melko äkillinen päähänpisto kun sain hyvän tarjouksen...

Kiinnostukseni pidennyksiä kohtaan alkoi oikeastaan alkuvuodesta, kun eräs työkaverini oli käynyt laitattamassa ripset. Hän ei arjessa meikkaa ja pidennykset saivat hänessä aikaan tosi suuren muutoksen. Silmät tulivat tosi hyvin esille ja näytti aivan siltä että hänellä olisi ripsiväriä.

Asia jäi kuitenkin mielessäni sellaiselle "Olisihan se kiva mutta.."-asteelle, kunnes viimeksi kampaajalla ollessani tuli juttua, että hän on palkannut tiloihinsa kynsien tekijän lisäksi nyt myös ripsien laittajan.
Koska ripsien laittaja oli ns.vastavalmistunut, oli hänellä harjoitteluajan taksa ja uudet ripset sai 65e:n hintaan normaalin yli 120e sijaan. Kampaajani kehui hänen tekevän siistiä ja huolellista jälkeä. Koska alennus oli noin tuntuva, oli se mielestäni jo kokeilemisen arvoinen joten varasin ajan itselleni.

Tästä on nyt puolitoista viikkoa aikaa ja olen vähän sekavissa mietteissä...tykätä vaiko ei...

Vika ei missään nimessä ole laittajassa. Hän todella teki huolellista työtä ja lopputulos oli siisti.
Reilu kolmisen tuntia koko toimituksessa meni aikaa ja oli aika jännä olo maata siinä pedillä silmät suljettuina, alaluomet teipattuina, jonkun "rämplätessä" sun silmien alueella... Ensin mulla räpsy silmät ihan kamalasti ja pelkäsinkin ettei koko jutusta tule mitään, mutta aika pian sain rentouduttua ja mulla oli siinä oikein rauhallinen ja luottavainen olo. Ripsienlaitto ei satu eikä tunnu oikein miltään, jos joku sitä miettii...
Jossain vaiheessa tosiaan itsekin kauhistelin hintaa, mutta tämän kokemuksen jälkeen ymmärrän täysin, ettei kyseessä ole mikään ihan halpa toimitus...Kyllä siinä nimittäin aikaa menee ja voin vaan kuvitella, ettei se ole laittajallekaan ihan piece of cake-juttu kun kuuman lampun loisteessa laittaa yhtä ripseä kerrallaan kiinni, epämukavassa työasennossa useampia tunteja kerrallaan.

No, mutta nyt ne sitten on silmissä...Niiden läsnäoloa ei laiton jälkeen enää tunne eikä mulla ainakaan tullut minkäänlaista ärsytystä. (Yön aikana silmät rähmii tavallista enemmän, mutta ei mitään tulehdusrähmää kuitenkaan.) Mukaani sain ripsiharjan jolla ripsiä pitäisi aamuin illoin harjata.
Se mikä minua vaivaa, on niiden hankaluus. Mä olen aina tottunut hankaamaan silmiä ja nyt se on luonnollisesti kiellettyä. Aika hyvin sen muistaa, viimeistään silloin kun käsi lähestyy silmää ja tuntee pidennysten kovuuden kättä vasten.
Ideahan on, ettei ripsiväriä tarvittaisi ja se on ihan fine, mutta kun mulla on lähes mahdotonta käyttää mitään muutakaan meikkiä kun ripset kaartuvat niin pitkinä luomen pälle, etten saa laitettua luomiväriä siististi. Rajauksen teko on ihan mahdotonta, ei vaan onnistu.
Lisäksi on sitten tuo pesu...
Silmämeikinpuhdistusaine ei saa olla öljypohjainen, muuten kaikki käy. Naamanpuhdistus on kuitenkin aikamoista piperrystä topsien ja vanulappujen kanssa...ja hangata ei saa. Muutenkin tuntuu inhottavalta kun vettä menee silmiin, suihkussa varsinkin, eikä sitä saa vaan pyyhkäistä kädellä pois.

Nyt viikon jälkeen nämä näyttävät joteskin luonnollisemmilta kuin alussa...ehkä liima karissut tai muutamia ripsiä tippunut. Hyvin niitä on edelleen jäljellä. Toisaalta tykkään näistä kovasti, mutta tosiaan mun arjessa ne on monessa mielessä hankalat. Mä en osaa vielä lainkaan sanoa, varaisinko huollon ensi kerralla kun menen taas kampaajalle. Mulla on nyt viikko aikaa päättää. Huolto pitäisi tehdä 3-4vkon välein.

Kahden vaiheilla tässä nyt keikutaan...

Kevät hiipii hiljaa...

Muutamia otoksia kuvankauniista Ruissalosta pääsiäisen aikaan...

Kyllä se kevät sieltä puskee väkisin läpi, vaikka välillä tulee ykskaks yllättäen räntää vaakatasossa.